Poliisipäällikkö painoi erästä, vieteriä ja heti putosivat rautaverhot ikkunain eteen.
Genia oli siis nyt jo kuten vankeudessa.
Syvä pimeys ympäröi häntä vaunussa ja yhä vaan tunsi hän Lazarin käden puristavan hänen käsivarttaan.
Tämä ei lausunut sanaakaan koko matkalla, mutta hänen viekkaat silmänsä loistivat pimeässä ja nämä silmät katsoivat Geniaan sellaisella ilmeellä, että hän värisi.
Nyt toivoi hän jo melkein olevansa määränpäässä, niin hirmuiselta kuin se tuntuikin — ojennuslaitoksessa.
Mutta vaunuilla oli pitkä matka kuljettavana.
Vihdoinkin pysähtyivät ne, verhot kierrettiin ylös, toisen sivuoven luukku avattiin ja Lazar huusi luoksensa kaksi voimakkaannäköistä naista, jotka uteliaasti kurkistivat sisään.
- Minulla on mukana muuan letukka, ottakaa se huostaanne ja tehkää nöyräksi.
Tässä talossa on moni jo oppinut rukoilemaan ja työtä tekemään.
Katsokaa, että johdatte tämänkin oikealle tielle.
Pilkkanaurulla tarttuivat molemmat naiset Geniaan ja raastoivat hänet ulos vaunusta.