Mutta Cyrilla seisoi vielä rannalla, kääntämättä hänestä katsettansa. Hän löi käsivartensa ristiin rinnan yli, silmiinsä leimahti omituinen ilme ja huulet liikahtelivat kuin hiljaiseen rukoukseen.
— Kylläpä hänellä nyt on kiire! kuiskasi hän itsekseen. Niin kiirettä hänellä ei ole ollut koskaan ennen ei edes silloinkaan, kun luuli poliisien jo olevan hänen jälillänsä, — ja tuo kaikki vaan erään tytön tähden.
KOLMASKOLMATTA LUKU.
Surupukuinen nainen.
Eikö häntä siis voi käskeä menemään? kysyi Draga ranskalaiselta kamarirouvaltaan, nimeltä Dubois. — Pyytääkö hän saada puhutella minua, ja tahtoo ainoastaan minulle sanoa nimensä? — Teidän majesteettinne, vastasi kamarirouva, nyt hän jo tänään kolmannen kerran näyttäytyy konakissa. Hän näyttää hyvin ylhäiseltä ja on syvässä surupuvussa. Luullakseni on hän muukalainen ja tahtoisi jättää teille jonkun anomuksen.
— Hyvä, rouva Dubois, — tuokaa vieras tänne. Helene sisareni on oleva saapuvilla siltä varalta, että jotakin tapahtuisi.
— Oi, teidän majesteettinne, nainen ei mitenkään ole sen näköinen, että hänellä olisi murhayritys mielessä.
Rouva Dubois poistui, ja nauraen kääntyi Draga nuoren sisarensa puoleen, joka istui akkunan ääressä, ommellen jotakin.
— Lyönpä vetoa, että surupukuinen nainen on pistänyt toisenkin kultarahan rouva Dubois'n kouraan, muutoin ei tämä olisi häntä niin lämpimästi puolustanut.
No, yhtä hyvä, minun täytyy näyttää alentuvaiselta ja osaaottavaiselta kuningattarelta.