Jos hän todellisuudessa olisi ollut herra Balzer, niin olisi hänelle kirjeen sisältö ollut aivan yhdentekevä, mutta se hän ei ollutkaan, vaan mies, jonka nimi oli koko Serbiassa tunnettu ja peljätty.
Tuo harmaapäinen mies ei ollutkaan kukaan muu kuin Demeter Banjaluki,
Mustien vuorten rosvo.
Demeter Banjaluki melkeinpä jo oli epätoivoissaan uhkarohkean aikeensa onnistumisesta, kun äkkiä pälkähti hänen päähänsä, että tuo kirje mahdollisesti koski Genian kohtaloa.
Mitäpä hän ei olisi antanut, jos hänen olisi ollut mahdollista asettua kenraalskan taakse ja hänen olkapäänsä yli heittää silmäyksen kirjeeseen, joka suuressa määrässä herätti hänen huomiotansa. Oi, mitäs tuo oli!
Demeter kohautti hiukan ja heitti nopean, tutkivan silmäyksen peiliin, joka riippui kenraalskan takana.
Peilistä Demeter saattoi lukea jokikisen sanan, tunsipa myöskin käsialan.
Demeter Banjaluki ymmärsi oivallisesti lukea peilikirjoitusta. Tuon miehen tietysti oli täytynyt kaikkea oppia, hänen täytyi kaikkea ymmärtää, josta saattoi hänen vaarallisessa ammatissaan olla hyötyä. Joka sekunti täytyi hänen olla altis mitä vaarallisimpiin yllätyksiin, ja siksipä oli hän opiskellut vähän itsekutakin asiata, välttääkseen vainoojiaan ja saadakseen selville ihmisten salaisuudet.
Demeter luki peilistä niinkuin kirjaa, vaikka kirjaimet peilissä olivatkin väärinpäin ja oikealta vasemmalle. Kenraalska ei vielä ollut päässyt kirjeen päähän, kun Demeter jo osasi sen ulkoa. Ja kumminkin toisti hän itsekseen joka sanan, ettei millään muotoa unhottaisi yhtään tavua.
Demeter Banjalukin täytyi pusertaa huulensa yhteen, jottei päästäisi remakkata naurua, sillä nyt hän tiesi, ettei valepukunsa ollut turha. Kirje kuului nimittäin seuraavasti:
"Rouva kenraalska.