- Juokaamme nyt, ystävät, Serbian vapauden ja Dragan perikadon malja!
Näin sanoen otti Maschin pienestä tammisesta kaapista oljilla ympäröidyn pullon ja kolme lasia, jotka hän täytti punaviinillä. Hän oli juuri vienyt lasin huulilleen, kun ovi lensi selälleen ja kaksi henkilöä, pelon ja vaaran ilme kasvoissaan, syöksyi huoneeseen.
NELJÄSNELJÄTTÄ LUKU.
Pelastettu, mutta mihin hintaan.
- Eversti — Stefan Naumovitsch — kuka on se vieras, jonka kanssa nyt joitte? huusi ukko Zorn, syöstessään huoneeseen toisen henkilön kanssa.
— Muuan ystävä, vastasi eversti Maschin vakavalla äänellä, — jota tekin opitte arvossa pitämään, kun olette saaneet kuulla, missä suhteessa me olemme häneen.
— Minä en tahdo mitään kuulla! huusi Zorn. — Me olemme kaikki hukassa — kaikki! Menkää vaan akkunan luokse, niin huomaatte, mistä on kysymys! Poliisi on talomme piirittänyt! Heti on Lazar Petrovitsch itse tuleva ja kolkuttava ovelle sekä vaativa, että hänelle jätän rosvon, joka on täällä — Demeter Banjalukin, Mustien vuorten ryövärin.
Nämä sanat tekivät kolmeen mieheen hirvittävän vaikutuksen. Stefan päästi kauhun huudon, eversti Maschin seisoi siinä kalpeana, mutta Klärchen juoksi isänsä luokse, syleili häntä ja huudahti nyyhkyttäen:
— Elä pelkää, isä, sinulle ei mitään pahaa tapahdu, kunniasi pysyy tahrattomana, sillä minä vannon, ettei sinulla ollut aavistustakaan siitä, minkä miehen herrojen puheille päästin.
Demeter Banjaluki oli ainoa, joka ei näyttänyt olevan levoton. Hän seisoi tyynenä ja maltillisena.