Niin, minä tulen kanssasi!
Tuo venhe kulettaa meidät yli Tonavan pinnan. Minä tulen mukaasi, vaikka se olisi minun turmioni!
Hän melkein kantoi Dragan venheeseen, joka oli rannalla.
He astuivat pieneen venheeseen.
Ivan Rykov tarttui airoihin.
Samassa kun venhe joutui virran pyörteeseen ja liukui alas jokea, lensi varis ruohikosta ja häiritsi epämiellyttävällä kirkumisellaan yön hiljaisuutta. Draga säpsähti.
Variksen raa'unta tuntui hänestä pahaa ennustavalta.
Hän joutui äkkiä tuskan valtaan ja kurkku tuntui kuristuvan kokoon.
Oi, mihin seikkailuun olikaan hän antautunut! Mitä, jos tämä Ivan Rykov ei ansaitseisikaan hänen luottamustaan! Tai vielä pahempaa, jos hän olisi vaarallinen, ilkeä, halpamainen ihminen, ehkä murhaaja, joka aikoi murhata hänet saadakseen hänen koristeensa, jotka hänellä oli päällään tai hänen kullalla täytetyn kukkaronsa.
Silloin, silloinhan hän olisi hukassa! Sillä venhe keinui jo keskellä virtaa ja aallot kulettivat sitä kiireesti, kuin olisivat ne olleet saksalaisen nöyriä palvelushenkiä, laajan, mustan virran yli saarta kohti.