- Eikö sinulla ole sitte aavistustakaan, tai minkäänlaisia otaksumisia, kuka on voinut tehdä sinulle tämän? kysyi Nicodem.
- Otaksumisia? — Ehkä! kuiskasi Draga käheällä äänellä. — Mutta, se ei hyödytä mitään puhua otaksumisia.
Minä tahdon varmuutta! huudahti kuningatar ja puri hammasta, toisella kädellään puristi hän kovasti veljen käsivartta ja toisen nosti hän ylös, kuin aikoisi lyödä jotakin. — Varmuutta minä tahdon, Nicodem, minä tahdon oppia tuntemaan viholliseni!
Minä tahdon tietää, kenen silmätikkuna minä olen ja kellä on ollut uskallusta tehdä tämä!
Tällä hetkellä kuulivat Nicodem ja Draga hevosten hirnuntaa ja kuningatar päästi ilohuudon.
- Ne ovat minun hevoseni, huusi Draga. — Me jätimme ne jonnekin tänne läheisyyteen.
Auta minua niitä etsimään, Nicodem!
Sillä niillä oivallisilla hevosilla pääsemme Tapschideriin pikemmin kuin millään muulla tavalla.
Nicodem tunkeutui heti pensaikkoon ja Draga jäi seisomaan virran varrelle.
- Täällä ne ovat, huusi Nicodem jostain kauempaa. — Tänne, sisar, tänne!