- Hyvästi siis rakkaani, ja tee asiasi hyvin! kuiskasi Draga ja suuteli häntä. Sitte vetäytyi hän pensaikosta pitemmälle puistoon.
Milanka seisoi hetken kuin juopunut.
Juopunut hän todella olikin. Se suudelma, jonka Draga oli painanut hänen huulilleen, oli hetkeksi pysäyttänyt hänen sydämensä sykinnän.
NELJÄSVIIDETTÄ LUKU.
Uusi liittolainen.
Milanka huomasi, että oli aika laittautua kuntoon. Mies kulki nopein askelin. Vähä väliä pysähtyi hän, katseli ympärilleen, pudisti päätään, kuin ei hän olisi oikein ymmärtänyt jotakin ja sitte tähysteli hän taas kuninkaalliseen linnaan päin.
- Ehkä mies tahtoo murhata hänet? ajatteli Milanka.
Hitaasti ja varovasti ojensi hän kiväärin piipun eteenpäin ja tähtäsi lähestyvää Milania. Nuorukaisen sormi kosketti kiväärin lukkoa.
Milanilla ei tietysti ollut aavistustakaan vaarasta, joka häntä uhkasi. Erään puun vieressä, joka oli noin kolmenkymmenen askeleen päässä pensaikosta, pysähtyi hän, nojautui puun runkoa vasten, lykkäsi hatun takaraivolle ja antoi raittiin aamuilman jäähdyttää kuumaa otsaansa.
Seuraavalla hetkellä välähti pensaikossa salama, laukaus kuului ja harmaansininen savu nousi ylös pensaikosta. Puiston läpi kaikui huuto: