Minä matkustan Wieniin hankkimaan sitä lasta, jota Draga tarvitsee ja samalla pidän silmällä tätä Stefan Naumovitschia, joka on tullut Wieniin kuninkaan käskystä raivaamaan tietä sovintoon Milanin kanssa. Ha, haa se narri luulee todellakin, että Draga sallisi tuon vanhan itsepäisen jörön palaavan Serbiaan. Ehkä pitämään häntä silmällä ja estämään kaikkea, mitä Draga tahtoo. Eihän toki, niin tyhmä ei hän toki ole. Oh, miten minä säikähdin, kun Draga ilmoitti minulle tämän tuuman!
"Oi, mitä olet tehnyt, Draginja! huudahdin minä kuultuani vaan hänen ensimäiset sanansa. — Oletko todellakin suostunut siihen, että Milan saa tulla takasin Serbiaan? No, sitte saat heti hakea nuoran, johon itsesi hirtät, sillä Milan saa pian sinut epätoivoon. Sinun valtasi on nyt lopussa. Rakas Draginja, kuinka saatoit suostua sellaiseen!"
Siinä seisoi hän sitte ja tuijotti minuun, kuin olisi tahtonut sanoa:
"Niin, minä olin hirmuisen tyhmä, täti, enkä voi antaa itselleni anteeksi, että suostuin Aleksanterin ehdotukseen kysymättä ensin sinulta neuvoa. Mutta mitä me nyt teemme? Stefan Naumovitsch on jo saanut kuninkaan käskyn ja matkustaa huomenna varhain."
- Mitä on tehtävä? vastasin minä. — "Draginja, meidän täytyy tehdä tyhjäksi kuninkaan tuuma, meidän täytyy tehdä niin, ettei Milan palaja."
"Voisiko se olla mahdollista? Milan tarttuu epäilemättä siihen käteen, jonka kuningas hänelle ojentaa. Hän tarttuu siihen ilolla, sillä koko hänen sydämensä riippuu kiinni Serbiassa ja se päivä olisi iloisin päivä hänen elämässään, jolloin hän saisi palata maahansa."
Silloin ei se päivä koitakkaan hänelle!
"Aiotko estää sitä?"
"Kyllä, sen aion tehdä", vastasin minä — sillä edellytyksellä, että sinä annat suostumuksesi siihen, mitä minä aion tehdä."
No, ja minun Draginjani antoi suostumuksensa, ja nyt — ha, haa, nyt ei kuningas Milan koskaan enää näe Serbiata, sen minä takaan.