Kuningas näytti sen huomaavan, sillä hän sanoi minulle:
"Te ette näy vielä oikein luottavan meihin, översti Maschin, no, voittehan itse hankkia varmuutta siitä, että Stefan Naumovitsch on todella matkustanut kutsumaan Milania Serbiaan. Ottakaa mukaanne kaikki ystävänne, joiden sydämet vielä sykkivät Milanille ja matkustakaa rautateitse Buda-Pestiin. Sinne joudutte ennen Naumovitschia, joka kulkee postikyydillä. Kaikissa tapauksissa tapaatte hänet Unkarin pääkaupungissa".
"Teidän majesteettinne", vastasin minä, "jos minä ottaisin mukaani kaikki ystäväni, joiden sydämet sykkivät Milanille, niin täytyisi minun ottaa koko Serbia mukaani."
Kuningas nauroi sydämellisesti minun vastaukselleni ja sanoi olevansa iloinen, että hänen isänsä on niin tervetullut maahan.
"Minunkin luokseni on hän tervetullut!" huudahti hän. "Ja minä voin tuskin odottaa sitä hetkeä, jolloin hän Naumovitschin rinnalla tulee takasin. Mutta ei kuningattarellakaan ole pahoja aikeita hänen suhteensa. Rakas Maschin, kuinka olisi, jos te muodostaisitte lähetystön, joka matkustaisi Buda-Pestiin ja Serbian nimessä vakuuttaisi Naumovitschille, että Milan on sydämellisesti tervetullut maahan?"
Tämä ajatus sai kohta vastakaikua sielussani. Minä vakuutin kuninkaalle ja kuningattarelle, että kutsuisin kokoon joukon arvokkaita miehiä, jotka heti olisivat valmiit siinä tarkoituksessa seuraamaan minua Buda-Pestiin.
"Ja silloin tulette te matkustamaan, toivon minä, minun 6:nen jalkaväkirykmenttini puvussa, jota te ennen kannoitte niin suurella kunnialla ja jonka minä suureksi surukseni näin teidän heittävän pois."
Näin sanoen astui kuningas kirjoituspöytänsä luo ja otti siitä paperin, jonka ojensi minulle. Se oli se paperi, jonka kautta minut jälleen asetettiin entiselle paikalleni armeijassa. Samalla nimitettiin minut asiakirjassa ritariksi Dragan ritarikunnassa.
Enhän voinut sellaisissa oloissa hyljätä nimitystä. Tosin tuntui minulta vastenmieliseltä rinnassani kantaa tätä ristiä, jossa on sellaisen naisen kuva. Sillä vaikka olenkin sopinut kuningattaren ja kuninkaan kanssa Milanin vuoksi, niin tunnen Dragaa kohtaan yhtä vähän ystävyyttä ja myötätuntoisuutta kuin ennenkin. Minä en koskaan voi tulla ystäväksi tämän naisen kanssa. Hänen ja minun välillä on liian suuri kuilu, jonka yli minä en voi koskaan mennä. Ja se kuilu on minun veliraukkani hauta. Mutta mitä ei uhraisi isänmaan alttarille, varsinkin kun on niin harras isänmaan ystävä kuin minä! Minä olen tarttunut Dragan käteen, olen puristanut sitä ja suostunut hänen ehdotukseensa. Ja siksi, rakas Stefan, näet sinä minut nyt tässä kahdentoista arvokkaan serbialaisen etunenässä ja jos sallit, niin annan heidän astua sisään. He ovat kaikki vanhoja tuttuja sinulle, useimmat ovat ystäviäsikin.
Stefan voi tuskin hillitä hämmästystään, kuullessaan Maschinin kertomuksen. Mutta kun Maschin oli lopettanut, syleili hän ystäväänsä ja painoi hänet tulisesti rintaansa vasten.