- Minä juon ensiksi rakkaan isänmaa parkani onneksi ja menestykseksi!
Kukoistakoon Serbia, kasvakoon Serbia suureksi, kestäköön Serbia vuosituhansia!
Kuningas tyhjensi pikarin puolilleen.
- Toinen malja on Obrenovitschien suvulle, jatkoi hän heti sen jälkeen — jalolle suvulle, joka on niin läheisesti liittynyt Serbian historiaan! Tulkoon kerran Obrenovitsch, joka tekee serbialaiset niin onnellisiksi kuin he ansaitsevat. Minä olen tahtonut sitä tehdä — minä olen koettanut tehdä sitä — mutta oi, tällä hetkellä tunnen, etten ole koskaan täyttänyt tehtävääni! Eläköön Obrenovitschien suku kaikkina aikoina! Sille juon toisen maljani! —
Kuningas vei uudestaan maljan huulilleen ja toisen kerran joi hän.
- Oh, miten erinomaista viiniä! huudahti hän sitte. — Se hehkuu kuin tuli suonissani! Se panee sydämeni sykkimään nopeammin, niin rajusti, kuin olisin vasta seitsentoista vuotias ja kuin olisi tämä se päivä, jolloin Serbian kruunu asetettiin päähäni! Täällä lienee hyvin kuuma tässä huoneessa. Avataan ikkuna hiukan! Viini on voimakasta, Stefan Naumovitsch, mutta hyvää se on — hyvin hyvää! Kuinkas voisikaan se olla muuta? Onhan se kasvanut Serbian vuorilla!
Kuningas riensi ikkunan luo ja avasi sen molemmat puolikkaat. Syvin henkäyksin veti hän raitista yöilmaa, joka virtasi häntä vastaan.
Mutta sillä aikaa oli Stefan Naumovitsch uudelleen täyttänyt pikarin.
- Sallikaa minun nyt, kuninkaani, huudahti Stefan — juoda jaloimman, parhaimman kuninkaan malja! Niin puhdas kuin tämä viini, niin kirkas kuin se, niin voimakas kuin se, olkoon tästälähin teidän elämänne. Terve, kuningas Milan, terve Serbia ja alas Draga ja hänen joukkonsa!
Mutta samassa kun hänen piti juoda viini, kuului äkkiä hänen korvaansa käheä huuto ja pikari kiskaistiin hänen huuliltaan.