- Te lausuitte nyt sanan, jonka saatte maksaa, sähisi Nicodem, kiehuen vihasta.
- Niin, koettakaa vaan sitä! vastasi Charlot, ojentautuen suoraksi. — Minä en tosin ole mikään tappelija, mutta voin kyllä puolustaa itseäni, jos päälleni hyökätään. Tämä oli sanottu kuolleen puolesta! Nyt tulee elävän vuoro. Mitä siihen elävään tulee, niin ette ole käyttäytynyt häntä kohtaan kuten sivistynyt mies, vaan kuten roisto!
- Herra! Sitä kannattaa —
- Kuulla, jatkoi Charlot ja asettui vihasta raivoavan miehen eteen, kun tämä aikoi hypätä kirjoituspöydän luo revolveria ottamaan. — Minä tahdon, että kuulette minua ja siitä syystä täytyy teidän nyt kuulla minua! lausui Charlot lujalla äänellä, joka teki voimakkaan vaikutuksen Nicodemiin. Tämä jäi ehdottomasti seisomaan ja tuijotti lääkäriin.
Eräänä päivänä opitte te tuntemaan tytön, jonka kauneus pisti silmäänne ja joka antautui teille. Kun sitten huomasitte, että suhteenne häneen tuotti luonnollisia seurauksia, työnsitte tämänkin onnettoman sydämettömästi luotanne. Nyt voin teille ilmottaa, että tämä tyttö, Sylva, on synnyttänyt maailmaan pojan. Tämäkin uhrinne on mitä kurjimmassa olosuhteissa, jatkoi Charlot. Jos en olisi sattumalta tullut hänen avukseen, olisi Sylva parka saanut hengellään maksaa pojan syntymisen. Mutta minun onnistui pelastaa sekä hänet että lapsi. Jos te siis tahdotte voittaa takasin itsekunnioituksenne, sillä arvelen, että teidän on täytynyt se kadottaa ajatellessanne kuinka huonosti olette käyttäytynyt näitä molempia onnettomia naisia kohtaan, niin vaadin teitä —
- Te vaaditte minua? sähisi Nicodem hammasta purren. — Millä oikeudella? Oletteko ehkä sukua Sylvalle?
- Raukka! vastasi Charlot, äänessä mitä syvin ylenkatse. — Niin, minä olen hänelle sukua, sillä kaikki ihmiset ovat veljiä ja sisaria. Muuten vaadin minä teiltä erään asian, jonka myöntäminen on hyödyksi teille itsellenne. Sillä jollette huomispäivän mennessä täytä vaatimuksiani, niin lyön teitä vasten kasvoja sotamiestenne rintaman edessä. Luottakaa siihen, että minä teen, mitä lupaan, päinvastoin kuin sellaiset, jotka lupaavat, pitämättä ollenkaan lupauksiaan.
Tällävälin oli Nicodem hiukan päässyt tajuunsa. Hän oli saanut takasin julkeutensa ja päätti nyt perinpohjin masentaa vastustajansa.
- Te olette hävytön, mieletön ihminen! Te olette loukannut minua ja siitä syystä täytyy teidän antaa hyvitystä.
- Kyllä, mielelläni, missä muodossa vaan haluatte.