- Tahdotteko olla hyvä ja johtaa! sanoi kuningatar Itävallan lähettiläälle.
Charlotin sekundantti vetäytyi myöskin syrjään.
- Sovinto ei siis ole mahdollinen? kysyi hän. — Viimeisen kerran teen tämän kysymyksen herroille.
- Ei sovintoa, kuului molempain huulilta.
- Hyvä, minä lasken siis yks' — kaks' —
Pistoolit kohotettiin. Selvästi huomasi, että Nicodem tähtäsi suoraan vastustajansa sydämeen. Hänen katseessaan kuvastui kylmä sydämettömyys. Kauhukseen huomasi Charlotin sekundantti, ettei tällä ollut aavistustakaan pistoolin käyttämisestä. Hän piti sitä samalla tavalla kuin jokainen muukin järkevä ihminen olisi pitänyt, mutta muutamasta liikkeestä, jonka Charlot teki, huomasi hänen sekundanttinsa, että hän oli aivan tottumaton pistoolia käsittelemään. Ainakaan ei hän usein ollut ottanut sitä käteensä.
"Charlot parka", ajatteli hänen sekundanttinsa, — "sinun kohtalosi on varma." Sitte pani hän silmänsä kiinni ja huusi kolme!
Kaksi laukausta pamahti samalla kertaa. Hirvittävästi kiersi niiden kaiku läpi metsän. Tuntui kuin olisivat Ketunluolan vanhat kalliot vapisseet. Kun ruudin savu oli hälvennyt, nähtiin molemmat taistelijat seisovan suorana. Molemmat olivat ampuneet harhaan. Nicodem oli ampunut aivan vihollisensa pään ohi. Samoin oli ranskalaisen lääkärin luoti lentänyt avaruuteen. Nicodemin otsalle paisui vihan suoni.
- Minä en tiedä, mitä se merkitsee, sanoi hän vihaisella äänellä, — mutta samalla hetkellä, kun minä tähtäsin ja laukasin, lensi suuri kivi minun käsivarteeni. Se teki käteni epävarmaksi.
- Kivi? huudahti kuningatar, joka oli rientänyt esille. — Se on mahdotonta! Kuka sen olisi viskannut? Eihän täällä löydy ketään, joka olisi voinut sitä tehdä.