- Käskeekö teidän majesteettinne minua ottamaan ruumiin alas portilta ja viemään sen varmaan paikkaan? kysyi Stefan Naumovitsch.
- Niin, sen käskemme, huudahti Draga kiireesti. — Mutta minä luulen, että ehkä olisi parasta heti vakuuttaa kansalle, että tässä ei ole kysymys minun äidistäni. Herra majori, olkaa hyvä ja seuratkaa minua alas konakin edustalle, minä aion kaiken kansan edessä ottaa ruumiin tarkastuksen alaiseksi ja antaa tarpeelliset selitykset.
Hämmästyneenä katsoi Stefan kuningattareen. Oliko todellakin mahdollista, että hän saattoi tehdä sen? Voiko hänen kylmäverinen rohkeutensa ulottua niin pitkälle, että hän voi asettua murhatun ruumiin eteen ja kieltää, ettei se ollut hänen äitinsä? Eikö murhaaja, nähdessään tuon silvotun ruumiin, tuntisi pistoa omassatunnossaan ja vaipuisi tiedottomana maahan?
- Draga, huudahti kuningas, aiotko todellakin mennä? Aiotko näyttäytyä kansan joukolle? Oi Jumala, jos he syytävät sinulle haukkumasanoja, ajattele, jos he tappavat sinut!
Draga mittaili miestään kiireestä kantapäähän katseella, joka oli niin halveksiva, ettei sitä voi sanoin kuvata.
- Minun päälleni ei hyökätä, minua ei pilkata, minua ei tapeta! huudahti hän sitte. — Minä en ole mikään heikko luonne, enkä pelkää vähääkään noita narreja, jotka ovat kokoontuneet tuonne ulos. Minä annan sinulle heti todistuksen, että tuo kansan joukko on verrattava lehteen, jonka tuuli panee liikkeeseen ja kysymys on vaan siitä, tuleeko tuuli pohjoisesta vai etelästä. Lehden täytyy totella sitä.
Välittämättä vähääkään Stefan Naumavitschin läsnäolosta, heitti hän aamutakin päältään, jonka oli tilapäisesti viskannut hartioilleen, ja otti esille päiväpukunsa. Hän ei näyttänyt ollenkaan välittävän siitä, että hän sitä tehdessään paljasti ihanan, pyöreän povensa, kauniit käsivarret ja ruusuisen niskan. Päinvastoin, kaunis kuningatar tahtoi vielä kerran näyttää Stefanille sulojansa. Hän toivoi näet, että ne tekisivät vaikutuksen häneen. Mutta Stefan ei suonut hänelle sitä iloa. Hän käänsi pois päänsä. Hän meni ikkunan luo, nosti uutimen hiukan ylös ja huomasi, että väkijoukko minuutti minuutilta kasvoi ja kävi yhä levottomammaksi. Kuului jo yksityisiä huutoja, jotka kaikuivat ylös konakin ikkunoihin, pilkkahuutoja, raivon ilmauksia, joita lausuttiin kuningasparille.
- Murhaaja, murhaaja! kaikui alhaalta. — Oman äitinsä, sehän on hirmuista!
Ei Dragakaan voinut olla kuulematta näitä huutoja. Hän riensi täydentämään pukunsa ja pani jo kiinni liivin nappeja.
- Kas niin, nyt olen valmis! sanoi hän Stefan Naumovitschille. — Jos teitä haluttaa, herra majori, niin olkaa hyvä ja seuratkaa minua! Tai ehkei teillä ole rohkeutta näyttäytyä minun rinnallani kansan edessä? lisäsi hän pilkallisesti.