- Kahdentoista tunnin!
- Kuuden tunnin!
- Kolmen tunnin! huusi översti Maschin ratkaisevalla äänellä.
- Hyvä, sanokaamme siis kolmen tunnin kuluttua, jatkoi Avakumovitsch. —
Tässä ajassa ehditään kyllä viedä Aleksanteri Saven yli ja jättää hänet
Unkarin rannalle.
Siinä paperissa täytyy hänen vielä luvata, ettei hän koskaan yritäkään palata Serbiaan, eikä pyydä muita kansoja avukseen Serbiata vastaan ja vihdoin täytyy hänen allekirjoituksellaan sitoutua Serbian kansalliskassaan jättämään kaikki ne rahat, jotka ovat konakissa, sekä vähentämättöminä antamaan Serbian kansalle ne, jotka hänen ja Dragan nimessä ovat säilytetyt Englannin pankissa, Credit Lyonnais'issa ja New-Yorkin kansallispankissa.
- Meillä on täydellinen oikeus asettaa nämä vaatimukset, jatkoi Avakumovitsch — sillä kaikki nämä rahat ovat otetut Serbian kansan taskuista. Nämä rahat on Draga ryöstänyt ja ne nousevat moneen miljoonaan. Mitä hän on kansalta puristanut, varastanut ja ryöstänyt, kaikki on hän koonnut ulkomaille ja ne tulee meidän saada takasin.
- Me tahdomme takasin joka centimin, huusi eräs vanha tykkiväen upseeri. — Se on meiltä varastettu ja meillä on siitä syystä oikeus ottaa se takasin.
- Samoin, jatkoi Avakumovitsch — tulevat kaikki kuninkaalliset tilat valtion omaisuudeksi, kruununtilojen tulot lankeevat valtiokassalle. Kaikki kalleudet, jotka konakissa löytyvät samoin kuin kaikki kulta- ja hopea-astiat, koko konakia sisustus sekä itse konaki, kaikki on valtion omaisuutta!
- Kaikki olkoon valtion omaisuutta! sanoivat ne kaksikymmentä liittoutunutta.
- Minä yhdyn täydellisesti Avakumovitschin esitykseen, sanoi översti Maschin. — Sillä tavoin panemme Aleksanterin kohtalon hänen omaan käteensä. Jos hän ilman muuta kirjoittaa sen paperin alle, jonka asetamme hänen eteensä, niin pelastaa hän siten kurjan elämänsä, mutta jollei hän sitä allekirjoita, mitä silloin tapahtuu, ystävät?