"Siinä tapauksessa saatte kiiruhtaa, sillä huomenna matkustan minä."
"Ettekö tahtoisi kertoa minulle jotakin itsestänne?"
"En"
"Miksi ei?"
"Mitä se hyödyttäisi?"
"Se huvittaisi minua."
"Niin, mutta ei minua."
"No kuten tahdotte."
William loi silmänsä tytöstä saaristoon, joka uiskenteli tuolla alhaalla, kaukana heidän edessään kuin aaltoihin vajonneen ylänkömaan ylöspistävät vuorenkukkulat. Laajana kultaisena virtana, leveni vinoon lahdelman poikki vaipuvan auringon valoheijastukset. Kaikki välkehti ja kimalteli tässä jäähyväisloisteessa. Eräästä huvivenheestä levisi värjähdellen yksinäisen b-kornetin kiehtovat sulavat sävelet ja kaukaisena kohinana kuului kylpölän sillalta edestakaisin astuvien kylpyvieraiden jalan-kapse. Lokin kokoisena kuumotti etäältä Kattegatilta kalastajavenhe, valkoisine, auringon valaisemine huippupurjeineen.
Kului pitkä aika, eikä sanottu sanakaan. Silloin kuului yht'äkkiä ripsahdus kalliolta. William kohottiihe puoleksi nojautuen kyynäspäihinsä ja kuunteli. Hymy välähti hänen kasvoillaan; hän oli tuntenut Pelle Wahlbergin ja neiti Johnssonin äänet.