Vihdoinkin tulivat he kaupunginhuoneelle, jossa Alma oli hänelle hankkinut asunnon. Aamupäivä kului hitaasti ja raskaasti. Luottavaisuus ei viihtynyt tässä jäykässä, epämiellyttävässä hotellihuoneessa.
Päivällisen aikaan odotettiin Williamia. Äiti oli kertonut sähköittäneensä hänelle.
"Menetkö junalle?" kysyi hän nuorelta.
"Menen tietystikin. Etkö tule mukaan?"
"En. Olen väsynyt. Mieluummin olen poissa."
Hän luuli vielä kaiken tulevan entisellensä, kun he saisivat tavata ja puhella toistensa kanssa.
Mutta kun hän näki heidän astuvan ovesta sisälle, tiesi hän että kaikki oli ohi. Sen sanoi koko heidän asentonsa, tapansa puhutella toisiaan ja katsoa toisiinsa: luottavaisuus oli poissa. Oli kuin pikkukaupungin ilma heidän ympärillään olisi painostaen kietoutunut heidän olentonsa ympärille; täällä väijyili juorupuhe vahdissa joka nurkassa ja tieto siitä synnytti tuskastuttavan ahdistuksen.
Äidin sydän kutistui kokoon kuin iho kovassa pakkasessa. Ei siis ollut mitään ollutkaan heidän välillään! Ei siis mitään muuta kuin jota he itse kutsuivat tunnelmaksi, joka pujahti pois, kadoten kokonaan; se oli ollut leikkimistä pyhimmän kanssa, mitä elämässä on. Ansarikukkasta oli hän vaalinut, rakastanut ja toiveensa siihen liittänyt; se oli kuihtunut kohta, kun se muutettiin kylmempään maaperään; se oli saippuakuplanen, joka oli loistellut kamiinin ääressä tulen liekitessä, mutta joka ei ollut kestänyt päivän selkeää valoa. — Muistoon kajastelivat vielä sen kauniit värit, kun hän istui tuijottaen tyhjyyteen.
Lyijynraskaana ja mustana tulisi tämä tyhjyys levittymään hänen elämäänsä.
Surun syynä ei ollut yksin se, että nuorten välinen suhde oli syössyt juurensa syvälle hänen sydämeensä; lisäksi vielä sanoi vaisto hänelle, että ero tulisi jättämään jäljen pojan sieluun, jota ei koko hänen äidinrakkautensa voisi syövyttää siitä pois. Hänestä tuntui kuin olisi hän jo tuntenut tuon kylmyyden virtaavan vastaansa ja hän huomasi, miten hän itse kutistui siitä kokoon; oli kuin kaikki hienoimmat langat, joiden kautta hän niin vähän aikaa sitte vielä voi tuntea poikansa ajatusten ja tunteiden tykyttävän omaa sydäntänsä vastaan, nyt yht'äkkiä olisivat katkaistut.