Kun hän sitte luuli kauniin unelmamme olevan lopussa, kantoi hän kohta salaisuutensa sinun käsiisi. Koski kyllä häneen, kun työnsit hänet pois. Se oli kuin uskonnon riistämistä lapselta — sillä hän uskoi sinun kaikkitietäväisyyteesi ja hyvyyteesi kuin Isään Jumalaan taivaassa.
Työnsit hänet pois siksi, että rakastit minua — niin yksipuolisesti, mutta kokonaisesti ja lämpimästi. Kuinka luulet tuon pienen lapsen voivan sitä ymmärtää? Hän tuntee ainoastaan, että olet ollut julma ja ilkeä hänelle.
Tarkoitat ettei hän ole minulle mitään antanut, niin luulee hän itsekin ja kumminkin on minun paljosta häntä kiittäminen.
Olin kuivettunut kasvi, hän eloa antava kaste. Mistäpä sadepisara tietäisi, mihin se putoaa! Painolaki vetää sitä alas, aurinko lämmittää — ja kuiva maa juo sen.
Olin näivettynyt kala, kauan maannut ranta-äyräällä, nyt olen jälleen veteen viskattu. Nyt on minulla halua tehdä työtä. Tahdon otella meidän Herramme — elämän kanssa. Saa nähdä, josko olen jo maannut liian kauvan rannalla.
Olet usein sanonut, että elämän pitäisi käydä minuun lujasti käsiksi. Mutta minä olin mietiskeleväinen kala, johon oli vaikea tarttua. Oli liian paljon kylmää ymmärrystä ja liian vähän kuumaa, raikasta verta. Nyt tuntuu kuin voisi minusta tulla ihminen jälleen. Nyt tunnen, että elän. Se on hänen työtänsä, vaikka hän ei sitä tiedä.
Sanot, ettei hän ole minulle mitään antanut. Eikö se ole mitään, kun hän on antanut minulle sinut? Unohdatko, että hänen kauttaan luonnottomuus suli? En olisi koskaan tullut sinua niin lähelle kuin nyt, ellei hän olisi sattunut tiellemme. Ja sinä sanot vihaavasi häntä! Rakas, armas äitini — luuletko että koskaan olisin voinut kosketella arimpia kieliä sielussasi hienosti ja pehmeästi ymmärtämisen varovaisilla käsillä, ellei hän olisi saanut minua nuortumaan ja heltymään. Voisimmeko me vihata hänen muistoansa sinä ja minä?
Äiti antoi kirjeen vaipua. Niin, William oli oikeassa. Hän oli aina oikeassa. Hän oli hieno, hyvä ja jalo hänen rakas, kaunis poikansa; ja hän itse oli alhainen, ilkeä, hillitsemätön luonteeltaan, joka ei koskaan huolinut muista, eikä koskaan voinut hillitä itseään.
Taas tuntui huone hänestä niin omituisen tukahduttavalta ja painostavalta, hän otti taas päällysvaatteensa ja meni ulos hiljaisena iltana.
Mutta kuinka toisenlainen oli hänen mielialansa nyt.