"Menen vuoren kukkuloille tänään iltapäivällä", sanoi hän heidän erotessaan aamupäivällä.
"Vai niin."
William arvasi heti hänen tarkoituksensa ja nauroi salaa tälle lapsellisuudelle.
"Yksinäni", jatkoi tyttö.
William ei vieläkään ollut ymmärtävinään. Häntä huvitti nähdä; kuinka pitkälle hän voisi päästä viattomuudessaan.
"Ottaaksenne hyvästit seudulta varmaankin?"
"Noo —." Tyttö katsahti häneen uteliaasti. "Miksi ei hän sano mitään", ajatteli hän.
"Tahdotteko mukaan?" kysyi hän suoraan lopuksi.
"Luuletteko myös että se sopii?" William tunsi itsensä niin paljon ylempänä olevaksi tuota lapsellista, yksinkertaista pikku sielua, mutta jonka viaton avomielisyys häntä kumminkin suuresti viehätti.
"Miks'ei se sopisi?"