"Niinkö Kertun mielestä? Tee hyvin ja ota yksi lisää."
"Suuri kiitos, mutta häpeähän se on", sanoo Kerttu säädyllisesti; "missä neitsyt keittää klenettinsä, kun ne tulevat niin hyvät?"
"Minä ne keitän vaan rasvassa."
"Niin, sitäpä minä! Minä keitän niitä ihrassa, mutta ne eivät tule likimainkaan niin hyviä."
Emännöitsijä koettaa pidättää hymyä ja lähtee huoneesta.
Yleinen tyytyväisyys vallitsee pöydässä. Vanhan-Ollinkin kasvoihin varastautuu jotain hymyilyntapaista, joka kerran kuin hänen naapurinsa, tallipoika, puoleksi kuiskaten sanoa sutkaisee jonkun sukkeluuden.
Omituinen suhde on noiden kahden välillä. Selvää on, että poika ihailee Ollia, mutta tämä ei ole koskaan häntä huomaavinaan ja käyttäytyy kuni suurempi koira, joka puoleksi hämillään, puoleksi hyvillään suvaitsee jonkun pentukoiran pyrkimisiä tuttavuuteensa. Puhua pojalle, se ei koskaan voinut tulla kysymykseen. Olli ylipäänsä ei puhu koskaan kenellekään. Hän istuu vaan ääneti ja nyreänä halveksitulla paikallaan, luisevana ja sitkeänä, seitsemänkymmentä vuotta niskassaan ja tuskin yhtäkään hiuskarvaa päässään. Ennen se oli hän, joka johti kaikkia, mutta nyt, kun hänellä ei ole kylliksi voimia kyyristyneessä selässään eikä enää jaksa käydä etunenässä työssä, nyt on hänet heitetty romunurkkaan, ja hän eläisi armoilla, joll'ei hän olisi niin kätevä, että osaa tehdä seinäkelloja oman mallinsa mukaan. Kaikkina näinä vuosina on piharenki Olli joka päivä saanut suureksi tukaluudekseen nähdä viralta poispannun edeltäjänsä istuvan häntä vastapäätä pöydässä. Häntä oikein ahdistaa ukon tyly pilkkahymy ja se säälimätön arvostelu, joka välähtelee hänen tuuheiden kulmakarvojensa alta. Sentähden hän inhoaa ja karttaa häntä, he eivät koskaan vaihda sanaakaan keskenään.
Kun ateria on loppunut, ja kun vielä pöydässä istutaan, alkaa Olli virren. Hänellä ei ole ääntä nimeksikään, mutta hän vaan vetelee tärähdytellen vanhan kansan tapaan. Toiset laulavat myös.
Virren loputtua kulkevat he hanhenmarssissa arvonsa ja järjestyksensä mukaan herrasväen huoneisiin.
Olli piharenki ottaa jokaista perheenjäsentä kädestä, tekee vinoimman, kömpelöimmän kumarruksensa ja sanoo: