Kiireesti hän keräili pullot, se meni kuin tanssi. Olisi luullut hänen olevan oikein emännöitsemistuulella, sellaista kiirettä hän piti. Kasvot hehkuivat, ei ilosta — ei vielä — ei, voimienponnistuksen tähden vaan, sillä Cedergren oli iso ja paksu, eikä se niinkään helppoa ole, kun täytyy ryömiä polvillaan ja kyynäspäillään ja työnnellä putelia sängyn alle.
"Katsoppas liittolaista", mutisi hän suureen partaansa, sillä sänky olikin liian matala, niin ett'eivät putelit mahtuneet pystyyn sen alle, ja kun hän ne pitkälleen pani, vierivät ne sieltä takaisin. Mutta silloin sai hän sängyn alta käsiinsä parin vanhoja saappaita, jotka hän pani putelien eteen; se keino auttoi.
Cedergren nousi ylös läähättäen ja pyyhki punaista naamaansa. Sitte hän taas katsoi ympärilleen. No, nythän kaikki oli varsin hyvästi. Hän viskasi yöpaidan sängynpeitteen alle. Mutta hiisi sentään, miten alastomalta ja ikävältä huone sittenkin näytti, näin päiväsilmissä.
Se oli sitä harmillisempaa, kun hän juuri oli kotiin kirjoittanut ja pyytänyt kassanlisäystä, sanoen syyksi sen, että hänen nyt, kun jo oli kandidaatiksi pääsemäisillään, täytyi hiukan hienompaa asumusta pitää. Niin paljon hienoja tovereja kävi hänen luonaan, eikähän sitä voinut rentaleenkaan tavoin asua. Ja mitä se eukko sanoisi ukolle, jos hän tämän huoneen näkisi? Sillä vakoilemaan hän oli tullut, se oli varmaa.
Yht'äkkiä pälkähti hänelle päähän uusi ajatus, ja hän juoksi käytävän poikki vastapäätä asuvan naapurinsa luo. Tämä, noin yhdenkolmattavuotias vaaleakiharainen nuorukainen, istui jo työssään.
"Kuuleppas, pikku klassiko, lainaapas minulle huonettasi tästä hetkestä kello seitsemään saakka iltasella; se tahtoo sanoa: vaihda kanssani", sanoi hän, kiireesti pannen kätensä kirjojen päälle, jotka hujan hajan olivat pöydällä tuon nuoremman toverin edessä.
Tämä ei mitään vastannut, katsoi vaan häneen.
"Ymmärräthän, että minun huoneeni on niin hiivatin huonosti kalustettu, ja sinähän asut kuin prinssi, niin ovat sisaresi sinusta huolta pitäneet", hän loi katseen ympärilleen kaikkiin tyynyihin, liinoihin ja päällystimiin, jotka huonetta somistivat. "Mutta kun antanet, niin anna paikalla", lisäsi hän, "minä odotan vieraita."
Toinen katsoi häneen epäilevin, veitikkamaisin silmin.
"No, olkoon menneeksi!" huudahti hän iloisesti ja hyppäsi seisaalleen, "mutta silloin saat auttaa minua näiden kampsujen kuletuksessa." Hän osoitti kirjoja.