Mutta jättäkäämme tämä kaikki ja menkäämme takaisin nummen poikki.
Se on tullut autiomman näköiseksi nyt, kun aurinko on mailleen menemäisillään; mutta kaukana töyrämällä seisoo yksinäinen lehmä ja märehtii hiljaisena ja tyytyväisenä, kuvastuen selvästi iltataivasta vasten, ikäänkuin kultapohjalle maalattuna.
Minä jätän nyt teidät, kenties ikävystyneenä seuraani, väsyneenä retkestämme ja suuttuneena taulun rumuudesta, mutta uskokaa minua, totuus on kuitenkin kauneinta elämässä — vaikkapa se sitte olisi kuinkakin ruma.
1883.
IV.
Malmö'stä.
Rattaat odottavat, nouskaa ylös!
Minä tunnen kyytipaikan vaunut ja olen pyytänyt saada nämät, jotka ovat parhaat, sillä minä mielelläni ajan pulskasti — milloin en saa astua.
Kuskihan näyttää komealta kultapaarteisessa hatussaan, jossa myös on kokardi; hän se myös oli, joka sai kunnian kyyditä Sarah Bernhardt'ia, tämän vieraillessa kaupungissa, ja minusta hän tosiaankin näytti silloin juhlalliselta, kenties juhlallisemmalta kuin nyt.
Kaikki reilassa. Antaa mennä! Ja me lähdimme ajaa vyöryttelemään nähdäksemme — varon kyllä, ett'en sano Malmön merkillisyyksiä, sillä niistä en minä tiedä mitään sanoa — tarkoitan vaan seutua, kappalten ulkopuolta. "Tuo jokin, joka niissä piilee", sitä minä en tunne.