Kaipasivatkohan he sitä? Kun he suutelivat toisiansa, eivät he kuitenkaan ajatelleet turvemultaa, ja suutelemisella lausuivat he paljoa selvemmin ajatuksensa, kuin pitkillä puheilla. Börje tuli kyllä toimeen ojiensa ja multiensa kanssa, ilman että Mariannen tarvitsi niistä huolehtia.
Niin tuli suvi.
Kesäkuun alussa tulivat Mariannen veljet. Hakvin oli päässyt ylioppilaaksi, saanut valkoisen lakin, nenälasit sekä pilkkasanoja veljiltään.
"Tiedättekö, miltä nuo nenälasit näyttävät?" sanoi Kaarle. "Ne ovat juuri kuin sellainen lasareetin instrumentti, jolla nipistetään ihosta pieniä syyliä irti."
Sillä "syylä" oli hyväksytty nimi Hakvinin nenälle. Sen omistaja oli tietysti aina valmis itkemään Kaarlen keksinnön ilkeyttä. Mutta Waltteri lohdutti häntä sillä ilahuttavalla totuudella, että Kaarlen oli ensi kerran elämässään onnistunut pusertaa itsestään joku sukkeluus.
"Sittepä se tulikin sen mukaan," murisi Hakvin.
Hänestä tuli Börjen alituinen seuralainen; hän hankki itselleen suuren sauvan, jommoinen Börjelläkin oli, kääri housunlahkeensa saapasvarsien yläpuolelle ja vaelsi miehekkäästi ympäri maita.
Hänen kunnioituksensa lankoa kohtaan tuli veljien alituisen pilkan esineeksi, vaan tässä tapauksessa ei se häneen koskenut.
Hän oli kaikkein ymmärtäväisimmän näköinen, haasteli pöydässä maanviljelyksestä ja poltti piippua Börjen kamarissa. Hän oli haravoinut kokoon äärettömän joukon maanviljelyksessä käytettäviä sanoja, ja puheenparsia, joita hän käytti niin päin seiniä hullusti, että Börje oli nauruun menehtymäisillään. Vaan Börjellä oli etuoikeus, Börje sai nauraa. Vaan jos toiset siihen yhtyivät, katsahti Hakvin heihin ainoastaan ylenkatseellisesti kuin olisi hän sanonut: Niin, kyllähän Börje on minun mestarini, mutta te toiset, mitä variksia te olette minun rinnallani!
Ulkona omalla alallaan oli Börje iloisempi ja puheliaampi, kuin hän oli ollut koskaan kaupungissa käydessään.