Vähän ajatteli hän tämän olleen tyhmästi tehdyn, vaan samalla tunsi hän helpotusta saatuaan puhua suunsa puhtaaksi.
"Hänelläpä on todellakin kummallisia ajatuksia, kuka häntä halveksisi sentähden ettei hän ole oleskellut yliopistossa!" sanoi Waltteri Mariannelle, joka seisoi huoneensa kynnyksellä ja oli kuullut kiistan.
Hakvin oli koko ajan ollut ääneti kuin hiiri ja hiipi nyt kartanolle, kuin olisi hän saanut ämpärillisen vettä niskoilleen. Börjen viimeisissä sanoissa oli jotakin, jota hän häpesi.
"Niin, mikä maailmassa häneen tuli? Eihän hänellä ole muutoin tapana esiytyä tuolla tavalla," sanoi Kaarle pitkittäen taasen kahvinjuontiansa; teossa näyttäen perättömiksi kaikki syytökset talonpoikaiskorppujen halveksimisesta.
Marianne meni jälleen kamariinsa, vaan hänen mieleensä juolahti lause, jonka hän oli kuullut kahden piian keskustelusta: "jaa, kun herra ottaa pahan pään, ei se koskaan malta mieltänsä, ja silloin on samantekevää, seisooko toinen päällään vai puntillaan; ei siinä auta, vaikka mitä tekisi."
Illallispöydässä ei Börje näyttänyt sentään olevan suutuksissa. Hän ainoastaan katsahti Kaarleen vastahakoisesti. Vaan siitä päivästä lähtien ei ollut koko kesänä kahvin kanssa muuta kuin kyläleipurin korppuja. Kaarle ei luultavasti ollut ainoa, joka muutoksesta oli pahoillaan, sillä neitsyt oli mestari leipomataidossa.
Tämä vihastuneen mielen purkaus oli ensimmäinen, jonka Marianne oli nähnyt miehessään, vaan kun hänen kuten tavallisesti tarvitsi lepyttää, osoitti hän Börjelle vielä suurempaa hellyyttä. Vaan Börje näytti niin tyyneltä ja välinpitämättömältä, että Marianne alkoi epäillä, tokko Börjen rakkaus olikaan oikeata laatua. Börje samoili ympäristössä äsken kuorittu keppi kourassa Fokki kantapäillä ja Hakvin usein juoksujalassa sivulla innokkaasti lörpötellen. Sattuipa usein tämmöisissä tilaisuuksissa, kuin ei Börje olisi muistanutkaan, että pienessä somassa työhuoneessa häntä istui viehättävä pieni vaimo odottamassa.
Vaikkei olisi mitään syytäkään ollut lepyttää Börjeä, niin ei Mariannen luonne suinkaan ollut niin vaatimaton, että hän ilman muuta taisi luopua pienistä rakkausvehkeistä, joita hän kutoi herransa ja miehensä kanssa. Hänen köynnöksen tapainen hellyytensä ei suinkaan ollut vähentynyt, vaikka hän koetti sitä salata veljiltä.
Kaksipuolisuus hänen tunteissaan vaikutti hänen käytökseensä huomattavaa levottomuutta. Hän vartioitsi Börjeä voidakseen kenenkään huomaamatta lausua hänelle sanan tai hyväilläkseen häntä. Mutta Börjessä ei näkynyt mitään muutosta eikä hän välittänyt Mariannen pienistä tempuista, joilla tämä koetti saada muutaman silmänräpäyksen olla yksinään hänen kanssaan, vaikka Marianne juoksikin monta kertaa puistoon häntä tapaamaan hänen oikotietä tullessaan.
Mutta Waltteri oli tullut tarkkaavaisemmaksi. Mariannen ja Börjen välillä oli jotakin, joka teki hänet uteliaaksi, ja hän rupesi heitä vähän vakoilemaan.