"Mutta onhan hän tavallinen talonpoikaisvaimo!"
"Tavallinenko? Sitä en tiedä. Mutta hän on sangen kelpo ihminen. Börje on äitinsä ihka elävänä."
Oltiin hetki vaiti; aine ei miellyttänyt Mariannea.
"Te ette taida sitäkään tietää, että isä joi?" sanoi Pauli äkkiä.
"En."
"Näettekös, hän joi, ja hän oli hirmuisen raaka ja törkeä. Hänen juomahimonsa eneni vuosi vuodelta. Viime aikoina oli äiti melkein yksinomaisesti johtamassa väkeä ja taloa ja lapsia — kaikkea! Mies käveli kuin puolihullu. Ja hän oli ennen ollut ahkera, kelpo mies… Tiedättekö mitä, Börje inhoaa luullakseni väkeviä juomia niin paljon isänsä tähden, hän pelkää perineensä halun niihin."
Marianne säpsähti.
"Uskotteko sitä?"
Sangen hämmästyttävää oli siinä ajatuksessa, että tuolla tyynellä Börjellä olisi mitään sisällisiä riitoja taisteltavana; sellaista mahdollisuutta ei Marianne ollut koskaan ajatellut.
"Minä olen varma siitä. Minä olen huomannut sen monta kertaa. Hän vihaa sitä niin sydämestään, sentähden että hänen himonsa on niin raju. Sitäpaitse ei hänellä ole kiusaukseksi ainoastaan se, että maisteleminen on nautintoa; vaan hän saa siitä muutakin. Tiedättehän kuinka vaikea hänen on ilmaista ajatuksiansa? — Niin. Vaan kun hän on saanut muutamia lasia, sitte saisitte kuulla! Hän ei tule päihinsä — hänenlaisensa mies sietäisi äärettömästi — vaan hänen luonteensa muuttuu, hän tulee iloiseksi ja avomieliseksi. Hän saa sujuvan kielen, joka häneen katsoen on aivan merkillistä. Kuinka hauskaa mahtaa hänestä itsestään olla tämmöinen vapaa mieliala ja hyvillään olo! Ja siinä juuri on kiusaus.