"Saatte ajatella sitä sitten, kun minä en enää ole täällä; minä en tahdo olla teille vaivaksi."
Hän nousi kiivaasti.
Marianne säpsähti; mitään ajattelematta kaappasi hän hänen kätensä seisahduttaakseen hänet.
"Antakaa anteeksi, Pauli, älkää olko vihoissanne! Ah — antakaa anteeksi mulle!" Ja tietämättä mitä teki, pudisti hän otsaansa Paulin kättä vastaan.
Pauli istahti ja tarttui hänen käsiinsä, tyynesti kuin hyväntahtoinen ystävä.
"Kiitoksia niistä sanoista, Marianne, ja annetaan nyt kaikki olla entisellään. Älkää pelätkö minua."
Hän puhui ystävällisesti hyväillen, kuin olisi hän ollut joku hirmuinen herra ja toinen pieni lapsi.
Marianne oli sangen iloinen ja liikutettu; säteilevin silmin katsahti hän Pauliin.
"Minä en teitä pelkää, minä olen…"
"Vaiti; ei sanaakaan!" Hän hillitsi Mariannea pelottaen leikillisesti häntä ja laski hänen kätensä irti.