Hänellä oli tyhjentymätön keksimiskyky.
Välistä sattui, että Börjenkin täytyi mennä Paulin mukana herrojen kekkereihin, ja silloin istui Marianne aina ylhäällä odotellen, vaikka he olisivat tulleet kuinka myöhään kotia. Ja molemmat herrat, jotka halusivat istua hetkisen ennen maata menoa, astuivat silloin hänen työhuoneeseensa. Nämä yökeskustelut tulivat sitten aina omituisen viehättäviksi, kaikesta teeskentelystä vapaiksi. Ne olivat Mariannen hurmaushetkiä.
Muutos Mariannessa ei voinut pysyä salassa Börjeltä. Marianne ei ollut enää niin taipuvainen lihomaan kuin ennen, vartalo oli sirompi, käynti reippaampi, liikkeet keveitä. Iho oli tullut värikkäämmäksi ja silmät suurine terineen tummemmiksi. Kaikki tämä ilahutti häntä.
"Enkö tietänyt, että viihtyisit maalla, kun vaan tottuisit ensiksi!" huudahti Börje ylpeästi, "ja kun sinä opit harrastamaan kaikkea, niin saat nähdä!"
Myöskin Mariannen shakkipeliin osoittama tarkkuus oli hänestä hyvä merkki.
"Odotappas vaan," sanoi hän ja nyhkäisi häntä salavihkaa kylkeen, "kyllä halu tulee pian. Sinä et siitä tiedäkkään ennenkuin se tulee."
Marianne nauroi näille ennustuksille. Hän osasi nauraa kaikelle. Mitä hän huoli tulevaisuudesta! — kun vaan ei Pauli tahtonut lähteä matkalle. Hänen elämänsä suuri romaani saisi kestää vielä kauvan. Kuinka kauvan — sitä hän ei tahtonut ajatella. Mutta mitä muistoja kokosi hän siitä itselleen! Kukkasia, joita Pauli oli hänelle antanut; paperin lappuja, jotka Pauli oli täyteen raapustellut hienolla, komealla käsialallaan; nenäliinan, josta hän oli reväissyt kaistaleen Paulin loukkaantuneeseen sormeen — kaikkea mahdollista. Siitä tulisi muka kokonainen kokoelma.
Hän toivoi noin epämääräisesti, ettei Pauli olisi ollut niin vallan varovainen eikä tarkkatuntoinen; hän olisi tahtonut hänen lausumaan muistoon pantavan sanan, josta olisi todellakin voinut kiinni pitää, kun kaikki muu oli muuttunut ja savun tavalla haihtunut tuuleen.
Paulin mielestä oli tämä ainoastaan pieni novelli, tuollainen herkullinen ranskalainen. Hän ei nähnyt tässä suurta elämän kuvaa. Hänen käsityksensä mukaan naisluonteesta piti Mariannen pudota kuin tuleentuneen omenan puusta hänen käsivarrelleen — aikanaan. Vaan hänen oma asiansa oli ottaa vastaan tai väistyä alta pois.
Toistaiseksi oli hän ainoastaan utelias. Olihan aina jotain huomioon otettavaa. Erotus Mariannen ja toisten naisten välillä oli sama kuin erotus sen ja sen romaanin välillä, jommoisia olivat esim. Sapho ja Une page d'amour, Cruelle énigme ja Madame Bovary.