Marianne istui lämpiävän uunin edessä tavallisella paikallaan. Hän ei vastannut. Vaan Pauli näki hänen painavan päätänsä rinnoilleen alakuloisena.
"Sano mulle kuinka tahdot," pitkitti hän, "minä tahdon, että sinä itse määräisit."
"En!" sanoi Marianne hätäisesti; Paulin äänessä oli ollut jotain pelottavaa.
"Sen täytyy sinun kuitenkin tehdä ennemmin tai myöhemmin."
"Minä en voi. Tee kuten tahdot." Hän kuiskasi vastauksen niin arasti, ettei se ollut teeskentelyä. Hän ei uskaltanut ottaa vastuuta niskoillensa.
Pauli istahti häntä vastapäätä ja kumartui vähä eteenpäin.
"Sinä olit sangen kaunis eilen illalla," sanoi hän.
Mariannen sydän tykytti, että hän oli tukehtumaisillaan.
"Ehkä muka et siitä tietänyt?" sanoi hän ja aikoi nauraa.
Tuo loukkasi Mariannea, joka kavahti pystyyn poistuakseen.