Elämä kangasteli heidän edessään kuin avara, aamuruskon valaisema maisema, ja he olivat nyt juuri niitä, joidenka todellisuudessa piti alkaman matkaansa. Ei ollut mitään sivutarkoitusta, jota toinen olisi salannut toiselta, ja silmä katsoi silmään selkeästi ja lämpimästi, kuin olisi siellä auringon valaisema syvänne, jossa sielu voi sieluun sulautua. Heillä ei ollut vielä koko maailmassa muuta kuin toinen toisensa, vielä ei ollut mitään vierasta tunkeutunut saastuttaen heidän välillensä, vielä vallitsi tuo yksinkertainen luonnollisuus, että he olivat yksi ihmispari.
Heidän ei vielä tarvinnut hyväilyillä pitää onnea kiinni, sillä itse oleminen tuntui nautinnolta, — elämän suuri, raitis ilo, että oli olemassa, että sitä jatkui tulevaisuuteen, että sitä kesti. Ja tämä suuri ilo kumpusi kuin salainen puro heidän sanojensa ohessa, kuinka tyyneitä ja vähän sisältäviä ne olivatkin, katsoen siihen, mitä silmäys tiesi kertoa.
Sitten kuului askeleita viereisestä huoneesta. Kuin sattumalta kävi rouva Björk oven ohitse, hän loi hätäisen silmäyksen kamariin ja vetäytyi takaisin kuin ei olisi nähnyt mitään.
"Sinun vanhempasi," sanoi Börje seisahtuen ja varjo oli lankeamaisillaan hänen kasvoillensa.
Ajatella kaikkea, ja tämmöisenä hetkenä. Ja sitten kihlasormukset ja kihlausilmoitus ja kihlauslahjat!
Börje putosi päistikkaa tähän aineellisuuteen matkaltaan taivaaseen ja hän rupesi jo hikoilemaan. Hän seisoi neuvotonna. Eeva sai nyt jo ottaa Aatamiansa kädestä, ja noudattaen vanhoja sääntöjänsä ojensi hän hänelle iloisesti sivistyksen hedelmiä.
"Niin, tule," sanoi hän.
Ja Börje seurasi.
3.
Sinä päivänä ei voinut tapahtua mitään julkista kihlausta, sillä sormuksia ei voitu saada, ennenkuin seuraavana päivänä, vaikka Börje olikin mennyt appensa ja anoppinsa luota suoraan kultasepälle. Vaan kun sen niin pian piti tulla julkisuuteen, niin ei huolittu pitää niin vallan salassa asiata. Ilmoitus oli jo lähetetty painoon.