"Äiti, minä olen saanut sellaisen ihmeellisen kirjeen", sanoi Marianne ja asettui pöydän ääreen.
"Minkä johdosta sitten?"
"Lukekaa itse." Hän antoi kirjeen, rouva Björk pyyhkäisi käsiään, otti sen ja rupesi lukemaan. Marianne istahti toiselle puolen pöytää odottamaan.
"Neiti!
Koska minua eivät miellytä pitkät johdatukset, kysyn minä lyhykäisesti: tahdotteko tulla vaimokseni. Minä kyllä käsitän, että sellaiseen kysymykseen voi olla vaikea vastata noin äkkipikaa, varsinkin kun niin vähän minua vasta tunnette. Minä en odotakkaan, että te nyt paikalla vastaisitte myöntymällä. Mutta jos te mielestänne ette koskaan voi muuten vastata, kuin en, niin ei luonnollisesti mikään estä teitä sitä paikalla lausumasta. Jos sitä vastoin aikaa voittaen luulette voivanne minusta enemmän pitää, kuin nyt, niin on parasta, että tulemme tuttaviksi mitä pikemmin sitä parempi, ja pyydän siinä tapauksessa saada käydä tervehtimässä teidän vanhempianne. Minä pyydän, ettette ole millännekään tämän kirjeen kuivakiskoisuudesta. Se johtuu siitä, etten tahdo lausua sanaakaan enemmän kuin täytyy, sillä jos tarjoumukseni hylkäätte, on sitä parempi meille molemmille, mitä vähemmän tästä asiasta on puhuttu.
Pikaista vastausta pyydetään.
Kunnioittavaisesti:
Börje Olsson."
"Olsson? — Minä en tunne edes nimeä", sanoi äiti ajatuksissaan pitäen kirjettä kädessään ja katsellen Mariannea.
"Hän on maanviljelijä, ja minä tapasin hänet Hallstorpin pappilassa, kun olin siellä viime suvena."
"Minä en ole kuullut sinun koskaan häntä mainitsevankaan. Minkälainen mies hän on?"