"Onko hänellä mitään?" vanhin puhui.
"Rikas," sanoi äiti kunnioittavaisella äänellä.
"Hih!" riemuitsi nuorin ja otti tanssiaskeleen. Hänellä oli vaalea, lyhyt pystytukka. Lihavine pyöreine kasvoineen, kapeine kauloineen näytti hän puoleksi höyhentyneeltä linnun poikaselta.
"Mitä miehiä hän on?" kysyi tummaverinen.
"Hän on maanviljelijä," vastasi äiti matalalla äänellä, ikäänkuin peläten jonkun kuulevan.
"Mitä Marianne semmoisen kanssa. Hän, joka on niin sievä," äyhkäisi koulupoika.
"Sinä olet tyhmä," nuhteli Kaarle; hän oli se valkeanverinen.
"Semmoista sinäkin puhut — puupää — navettapässi!" huusi nuorin.
"Vaiti!" sanoi äiti komentavalla äänellä, kuin jos häntä aina toteltaisiin, joka harvoin tapahtui.
"Hän jää tietysti päivälliselle meille?" kysyi Kaarle, joka ajatteli vaan lankoansa eikä ollut milläänkään kunnianimistä, joita veli oli anteliaasti jaellut.