"Se on luonnollista," sanoi äiti, "hän jää tänne tietysti koko päiväksi."
"Mitäs isä sanoo?" kysyi tummatukkainen poika.
"Isä on hyvin iloinen."
"Onko hän todellakin niin rikas?"
"Enemmän kuin satatuhatta kruunua."
"Eihän tämä vaan ole — poika seisahtui ennenkuin lopetti — petkutusta?"
"Ei suinkaan. Isä on hankkinut aivan varmat tiedot."
"Hyvä! se oli edes jotakin."
"Jotainko? Olihan se hirmuinen talonpoika-saalis Mariannelle, luulen minä," sanoi vanhin, kun kaikin kolmisin poistuivat päivälliselle valmistautumaan. Äiti meni jälleen kyökkiin. Hän tahtoi itse kaikesta pitää huolta.
Vierashuoneessa istuivat Marianne, sulhanen ja kamreeri Björk itse. Aika oli juuri vähää ennen päivällistä, ja ettei aivan paljo annettaisi salaisuutta ilmi, oli äskenkihlattujen täytynyt jättää turvapaikkansa, Mariannen huone. He olivat jo saaneet asiaan kuuluvat syleilyt ja liikutetut silmäykset osakseen, vaan vielä tuntui kolkolta, niin että selkääkin saattoi karmia.