"Jos minulla edes olisi muutama!" sanoi hän matalasti ja kumartui pistämään sukkia kirstun kannen alle, "mutta niitä en taida saada koskaan."
Hän yski hyvin kuultavasti, käännähti sitten ja alkoi tarkastella erästä taulua.
Pauli katseli jotenkin liikutettuna tätä leveätä selkää.
"Oikeastaan on kummallista ajatella kuinka sinusta ja minusta on voinut tulla ystävät," sanoi hän.
"Minä olen aina tarvinnut jonkun, josta pidän," vastasi Börje ja hänen täytyi vielä ryäistä pari kertaa saadakseen äänensä oikein selväksi.
* * * * *
Aamiainen syötiin seuraavana päivänä kiireesti, pakollisesti ja alakuloisin mielin, kuten useimmiten on laita, kun ruoka, aikataulu ja jonkun lämpimämmät tunteet yhtä suuressa määrässä tahtovat vaatia jonkun henkilön huomiota.
Eron hetki oli myöskin, kuten semmoiset tavallisesti; käsiä ravisteltiin ystävällisesti ja salaa pelättiin myöhästyttävän tai unohdettavan jotakin, jota tarvittiin käsillä.
Aamu oli kylmä ja rankka. Pauli tunsi itsensä haluttomaksi ja heikkohermoiseksi.
"Hyvästi; Marianne-rouva," sanoi hän viimeisen kerran portailla, "ja kiitoksia…"