"Sinulla pitäisi olla lapsia."
"Ettäkö näkisin niiden tulevan itseni kaltaisiksi? Luuletko minun lapsieni voivan iloita elämästä!"
"Onko tuo pessimismiä tai pahimman uskomista?" sanoi Börje aivan vakavasti, vaan johonkin määrin uteliaana.
"On, se on pessimismiä," vastasi Pauli sävyisesti ja alakuloisesti.
"Niin, minä olen kyllä siitä lukenut, vaan en ole sitä oikeastaan koskaan nähnyt" — Hän nähtävästi piti keskustelua sangen opettavaisena. — "Minä olen melkein luullut sen johdosta pidettävän liian paljo melua, vaan ehkä sitä kuitenkin löytyy."
Viimeisen lauseensa aikana oli Börje uudestaan katsellut ympärilleen laattialle ja huomasi todellakin sukkaparin, joka oli pudonnut kirstun taakse.
"Kyllä, Börje, löytyyhän sitä kaikenlaista," sanoi Pauli, "vaan sinusta ei luullakseni tule pessimistiä."
"Enpä taida siitä välittää."
"Eivätkä sinun lapsesikaan."
Börjelle tulivat vedet silmiin ja hän punehtui suuresti.