Hän näytti nähneen aaveen.
"Marianne, mikä sun on?"
"Ei mikään. Minä pelästyin."
"Mitä sinä pelästyit?"
"En tiedä."
"Ethän liene kipeä? Jeesus, kuinka vaalea sinä olet! Mitä se on?" Börje astui portaalle.
"Ei, Börje, älä koske minuun!" huusi hän kiivaasti, "äläkä suutele minua koskaan siihen paikkaan, älä koskaan siihen paikkaan!"
Marianne vavahti ja sitten pelästyi hän omia sanojansa. Tokkohan Börje saisi mitään syytä epäluuloon? — "En tiedä kuinka on laitani, ehkä kuitenkin voin huonosti," lisäsi hän tyynemmin ja pyyhkäisi kädellään otsaansa sekä horjui huoneeseen.
Börje tahtoi jäädä kotiin, jos sairauden kohtaus sattuisi tulemaan uudestaan, vaan Marianne rauhoitti hänet pian, saattoi häntä uudestaan vaunujen luo, ja Börje lähti.
Yksin jäätyään ei Marianne mennyt sisään, vaan istui portaalle ja itki kasvot käsiin peitettyinä, kuin sydän olisi tahtonut haljeta. Ja kun oli itkenyt itsensä väsyksiin ja kyyneleet olivat lakanneet itsestään vuotamasta, meni hän hitaasti huoneeseensa alkamaan työtänsä.