"On, nyt on hän hieno kuin prinssi. Katsokaas, mamma, kuinka kaunis minä olen!"
"Hän ei saa koskaan sanoa mamma, hänen täytyy sanoa äiti," vastasi
Marianne, joka ajatteli Börjeä.
"Kuinka käskette vaan, äitikulta."
Tiina-neitsyt tuli esille, juuri kun toinen oli panemaisillaan pienokaisen vuoteellensa.
"Älkää. odottakaapas! Antakaas ma nostan ensin," sanoi hän hartaasti ja täydellisesti.
Armollisin kasvoin antoi rouva lapsen hänelle.
"Mikä käärö, mikä käärö!" toisteli Tiina-neitsyt autuaassa ihastuksessa.
"Pitäähän siinä jo vähä ollakin, joka painaa kolmetoista naulaa!" vastasi rouva Landen niin huomattavalla ylpeydellä, kuin olisivat nuo kolmetoista naulaa olleet kokonaan hänen ansiostaan.
"Minun painoi vaan yhdeksän," sanoi neitsyt ja niisti nenäänsä esiliinaansa.
"Jaa, siinä nähdään erotus," huomautti rouva Landen toimessaan. Häneen ei koskenut sanoissa ilmautuva surumielisyys.