"Börje, se ei ole mahdollista, että hän kastetaan Pauliksi."
"Miks'ei?"
Tuo ääni ei sietänyt vastaan sanomista.
"Minun ja hänen välillään on ollut jotakin, josta sinä et tiedä."
"Ollutko?"
"Niin, Pauli ja minä…" Hänen huulensa tavoittelivat turhaan sanoja.
Börjen katse muuttui teräväksi ja kovaksi, se tuijotti silmänräpäyksen Mariannea kasvoihin, ja sitten muuttui se tyyneksi, tylyksi, käsittämättömän tyyneksi.
"Jatka, mitä aioit sanoa," sanoi hän niin luonnottoman jäykästi, kuin olisi pelännyt huuliaan liikuttamalla ilmaisevansa sisällisen liikutuksensa, "eihän se tietysti voi millään muotoa koskea pojan nimeen. Miten Paulin laita oli?"
"Siinä oli jotakin … tai oikeammin, siinä oli tuskin mitään, vaan se ei ollut vallan oikein. Minä olisin toivonut, etten koskaan olisi nähnyt häntä, ettei hän koskaan olisi tullut tänne."
"Tuota ei kukaan ihminen voi ymmärtää. Tarkoitatko, että olit rakastunut häneen."