"Harvoinpa naiset sanovat kaikkea."
"Börje, ei minulla ole ainoatakaan hengenvetoa, jota tahtoisin sinulta salata!"
Hän oli yhä vaiti ja Marianne näki yhä vaan hänen toisen poskensa.
Jospa hän edes olisi saanut katsoa häntä silmiin, nähdä tämän jäykistyneen muodon purkautuvan, vaikka millä tavalla, vaan ei tätä, ei tätä! Hän pani kätensä Börjen käsivarrelle.
"Uskotko minua, Börje?"
"Marianne — ei yhtään kujeilemisia nyt!"
Börje kääntyi yhdeksi ainoaksi silmänräpäykseksi. Mariannen vapiseva käsi oli poistettava hänen käsivarreltaan. Arkana kuin rikoksellinen veti Marianne sen pois. Ja sitten istui hän hiljaa sanaakaan enää lausumatta.
Rintakehää tuntui pakottavan kokoon hänen sydämensä ympärille, tukehuttaen, kiristäen, kuolettaen. Se oli sellaista tuskaa, ettei ääni eikä valitus sitä kyennyt ilmoittamaan.
Hän nousi, astui vesikarahvin luokse ja joi lasin vettä; tuli sitten taas entiselle paikalleen.
"Minkätähden et lähtenyt Paulin kanssa? Minkätähden sinä jäit luokseni?"