Hän melkein säpsähti, kun Börje seisoi erään polun kulmassa aivan hänen edessään; hän oli tullut toiselta suunnalta.
"Ah, oletko sinä siellä!" sanoi hän. "Niin, ilma oli sangen kaunis, ja minä luulin tekevän hyvää tulla vähä jaloittelemaan."
He kävelivät ääneti sillan yli suureksi aiottuun, vaan huonosti hoidettuun puutarhaan, joka näytti melkein puoleksi valmiilta puupellolta.
Börje oli sanonut, että hän, saatuansa loppuun uutisviljelyksen ryhtyisi puutarhan kimppuun; ennen hänellä ei ollut aikaa siihen.
Marianne katseli kävellessään niityn yli, joka alkoi pajurantaisen joen toiselta puolen. Kuinka kaunis puutarha tähän tulisi! Joki virtasi ihan sen keskitse.
Hän oli kulkenut pari askelta Börjen edellä, joka häntä katseli jonkinlainen vastenmielisyys silmissä. Niin oli aina laita, kun hän ei luullut kenenkään sitä näkevän. Mariannen yllä oli tumma, kotikutoinen puku raitaisine esiliinoineen ja päänsä ympärille oli hän käärinyt tummanpunaisen, ison huivin.
Hän kääntyi äkkiä ja huomasi Börjen katseen.
"Kuuleppas, etkö luule minun voivan ottaa tätä puutarhaa hoitooni?" sanoi hän.
"Siinä tarvitaan rahaa eikä minulla nyt juuri satu olemaan semmoisia puutarhan varalle."
"Onhan minulla kuusisataa säästöpankki-kirjassani."