"Ah, äiti hyvä, minulla on luullakseni kaikki, mitä tarvitaan, ja mitä puuttuu, voin hankkia; älkää niiden tähden ruvetko aivojanne vaivaamaan. Äitini on hankkinut minulle sänky- ja liinavaatteita niin runsaasti, että tuskin tiedän mihin enemmän sovittaisin, jos niitä vielä tulisi lisää."
Rouva Björk siunasi sydämmessään tuota talonpoikaisvaimoa, sillä hän tunsi liian hyvästi miehensä raha-asiat, että olisi voinut pöyristyksettä ajatella näitä kaikkia menoja ja kuinka olisi mahdollista lainata rahoja niihin kaikkiin.
"Kaksi huonetta ovat ilman kaluja," lisäsi Börje, "vaan ne panen minä kuntoon heti, kun Marianne on käynyt siellä ja lausunut ajatuksensa asiasta ja esineistä. Milloin saan teitä odottaa sinne?" Hän kääntyi puoleksi Marianneen ja puoleksi anoppiinsa.
"Ah, se oli totta!" huudahti Marianne, "neljäntoista päivän perästä olen minä nuodetyttönä erään serkkuni häissä. Silloinhan on selvää, että sinut kutsutaan minun parikseni. Muista se."
Börjen kasvot näyttivät hullunkurisesti närkästyneiltä.
"Mitä hittoa se noita ihmisiä koskee, jos minä olen kihloissa sun kanssasi!"
"Kyllä, se koskee koko sivistynyttä maailmaa, ethän sinä olisi muutoin ilmoittanut sanomalehdessä. Ja se merkitsee niin paljo, että sinä olet nyt hyvä ja esiinnyt loistavasti, kuuletkos!"
Leikkipuheessa oli enemmän totta, kuin äänestä olisi luullut. Marianne oli salaa peloissaan, kuinka vapaasti hän voisi käyttäytyä tällaisessa juhlatilaisuudessa. Jonkinlaisella tuskalla laski hän lukua mielessään, oliko Börje nuorin morsiuspojista, jolloin hänen olisi täytynyt pitää puhe nuodetytöille, vaan kaikeksi onneksi oli morsiamen veli nuorempi.
"Sinun täytyy varmaankin olla valkoisissa," sanoi Börje, "minä olen varma, että semmoinen puku sopii sinulle tavattoman hyvin. Sinun muotosi tuntuu, kuin sopisi sille ainoastaan harso ja pitsit."
"Oh, sinä vekkuli! Sinulla on tapana tarkastella naisten pukuja!" huudahti Marianne iloisesti hämmästyen, ja hänen silmissään leimahti niin, ettei Börje ollut semmoista ennen nähnyt.