Heidät keskeytti rouva Björk, joka astui sisään salaisesti kurkistettuaan, ettei tullut häiritsemään mitään arkatunteista kohtausta kahden kesken.
"Börje, onko se sinun täyttä tottasi, että matkustat puolipäivä-junalla?" sanoi hän.
"On, äiti hyvä, se on aivan välttämätöntä. Minä en voi viipyä. Ja minä toivon, ettei viivy kauvan, ennenkuin minun ei enää tarvitse lähteä pois Mariannen luota, minä tarkoitan ennenkuin hän on kotonani Tomtössä. Vai kuinka?" Hän kumartui alas ja katseli Mariannea, joka ei vastannut. Tästä ei ollut niin suloista puhua häistä kuin kihlauksesta.
"Niin, minun pienet kyyhkyläiseni," sanoi rouva Björk iloisena kuten aina, "minun on todellakin mieleni paha, että täytyy häiritä teitä, vaan minä teen sen vallan käytännöllisistä syistä, joiden johdosta minun anoppimuorina täytyy tiedustella Börjen mieltä. Niin esim., milloin olette ajatellut häät pidettäviksi?"
"Minä soisin mielelläni pidettävän ne Marraskuussa," vastasi Börje, "vaan en ole kysynyt Mariannelta."
"No, mitä sanot?" Äiti kääntyi tyttäreensä.
"Siitä saavat äiti ja Börje keskustella," vastasi tytär hieman väsyneenä ja alakuloisena, vaan hän pienessä alakuloisuudessaan halusi ainoastaan muiskua, ulospäin pistettyihin huuliinsa ja otsalleen, jossa näkyi semmoisia, jotka olivat ryppyjä olevinaan.
"Ei, lapsikulta; se ei ollenkaan sovi," sanoi äiti päättävästi, "kyllä sinunkin täytyy sanoa tahtosi, senhän voit ymmärtää."
"No siis, Marraskuun lopussa."
"Minulla ei todellakaan ole paljoa aikaa käytettävänä," sanoi rouva, "ja sentähden täytyy minun tiedustella sinulta, Börje, mitä sinulla on talouden alalla ja mitä ei."