S.

Vasta Börjen lähdettyä, tuli tapaus oikein selville.

Marianne on kihloissa. Ja sitten tulivat kaikki tuumailut. Äiti oli väsymätön, hän ihmetteli ja kyseli ja punnitsi. Hänen tapansa oli menetellä aina aivan käytännöllisesti. Hän ihmetteli, minkälaisia huonekaluja sulhasmiehellä mahtoi olla, minkälaisia sukulaisia, mitä lahjoja Marianne saisi, kuinka Börje järjestäisi talouskassan, ja tuhansia muita asioita. Hänen mielestään oli Marianne vallan liiaksi toimeton ja haluton. Nythän oli jo aika herätä vallan hereilleen, kun hänellä kohta olisi koto omasta kohden. Tuolla toimeliaalla rouvalla oli lukemattomia neuvoja annettavana tyttärelleen, vaan väsynein kasvoin lykkäsi Marianne ne luotansa; tuo kaikki oli hänelle vallan liiaksi monimutkaista. Hän olisi mieluummin käyskennellyt ympäri ja ajatellut, vaikka tuskin tiesi mitä. Hänessä itsessään oli jotain särkynyt, josta hän ei voinut päästä selville, ja hän luuli tarvitsevansa lepoa. Ollessaan yksin Börjen kanssa, tunsi hän hiljaista tyytyväisyyttä, ja mieli tuntui niin levolliselta; vaan heti kun eivät enää olleet kahden kesken, tai kun hän tuli toisten seuraan, oli mielen tasapaino poissa, ja sen sijaan tunsi hän kalvavaa levottomuutta, jonka vuoksi hän ei uskaltanut katsoa ihmisiä silmiin samalla tavalla kuin ennen; se oli jotakin sellaista, kuin hän olisi tuntenut, ollessaan puettuna epämukaviin vaatteisiin.

Äidin arvelut ja kysymykset kaivelivat auki pieniä, helliä haavoja, ja juuri sentähden ne vaivasivat häntä; hänellä ei ollut ollenkaan rohkeutta ottaa niitä harkitakseen. Ainoastaan Börjen kanssa tunsi hän sitä, kuin olisivat he aina olleet tuttavia, vaan kohta kun Börje oli poissa hänen silmistään, tuntui sulho oudolta henkilöltä. Mitä taisi hän silloin vastata kaikkiin näihin kysymyksiin?

Mutta olipa seikkoja, joihin Mariannenkin täytyi ottaa osaa, ja ne olivat pukukysymyksiä, sillä häät piti oleman Marraskuussa, ja ompelijaa täytyi ajoissa puhutella. Sitä paitse ei ollut kysymyksessä ainoastaan hänen omat häänsä, vaan ennen niitä hänen serkkunsa sekä niihin kuuluvat juhlallisuudet. Isä, jonka sitten ei enää tarvinnut häneen kulutuksia tehdä, oli antanut hänelle avonaisen valtakirjan, jota hän käyttikin. nyt hyvällä omallatunnolla, sillä hänkin tiesi, miten isän kulungit pienenisivät hänen kodon jätettyään.

Samana päivänä, kuin Follmerin tanssijaisten piti tapahtuman, tuli Börje kaupunkiin. Hän ja Marianne olivat pari kertaa kirjoittaneet toisilleen, vaan eivät nähneet toisiansa ensimmäisen yhtymisen jälkeen.

Kaksi vanhinta veljestä oli matkustanut Lundiin alkamaan yliopistollisia lukujansa. Ainoastaan Hakvin oli kotona. Börje huomautti, että hän oli kanan näköinen, jolla on juuri pahin sulkasato. Marianne selitti tämän johtuvan siitä, ettei hänellä ollut ketään torakumppania. Kuinka olikaan, liittyi Hakvin varsin peittelemättä lankoonsa, joka hiljaisessa ilossaan käyskenteli haarat hajalla ympäri hiljaisin liikkein, kuin olisi hän pelännyt rikkovansa jotakin. Missä tahansa Hakvin sukkeluuksineen oli esillä, siellä oli Börje valmiina säestämässä häntä hyväntahtoisella naurullaan.

Edellisellä kerralla ei oltu ollenkaan jouduttu käymään vieraissa, se oli nyt tehtävä. Börje oli muassa, mitään muuta vastaan sanomatta, kuin murtaen suutansa vähän ilveellisesti Mariannelle. Hän ei ollut kömpelö, vaan ei myös ollenkaan yrittänyt näyttää luontevuutta käytöksessään. Marianne ei voinut hänestä ylpeillä, vaan hänen ei tarvinnut häntä hävetäkään.

Börjessä oli jotakin arkaa hienotunteisuutta, joka esti häntä näyttämästä hyväilyjään, ja Mariannella oli hauskaa, kun sai osoittaa hänelle pientä mielivaltaa, juuri sentähden, että Börje itse oli niin sävyisä. Hän siveli poskeansa hänen olkapäähänsä, hän kiersi kätensä hänen kaulaansa, hän pörrötti hänen tukkaansa, hän tunsi halua suudella häntä ihan eräiden arvostaan arkojen vanhojenpiikojen nenän edessä, nähdäkseen ainoastaan, miltä se Börjestä tuntuisi, vaan hän ei sentään uskaltanut; hän aavisti, että Börje sen panisi pahakseen.

Ennenkuin taas menivät kotia, ehdotteli Börje, että mentäisiin jalokivien kauppiaalle valitsemaan rannerengasta, jonka hän halusi lahjoittaa Mariannelle. Kun olivat tulleet kotia, näytteli Marianne todellisella ihastuksella kokonaista varastoa muinaispohjolaisia koristuksia, jotka oli Börjeltä saanut. Se kohotti Börjen arvoa.