"Ja tuolla on Tomtö." Hän näytti taas. Tie oli kääntynyt, joten valkea asuinhuoneisto näkyi pilkoittelevan viidakosta.
"Se näyttää hauskalta," sanoi Marianne rauhoittuneemmalla äänellä.
"Niin todellakin," todisti äiti.
"Ja näetkös tuota pitkää ulkonevaa rakennusta? Siellä ylhäällä on semmoisia hauskoja vinttikamaria, ja sinne olen minä aikonut vielä rakentaa verannan puutarhaan päin. Sinne tulee oivallisia huoneita pojille, kun ne suvella tulevat meitä katsomaan."
"Oi, se veranta tulee vallan lumoavaksi siellä!" huudahti Marianne iloisena.
Jos Börje olisi ollut valtioviisas, ei hän koskaan olisi voinut löytää mukavampaa keinoa saadakseen mielialan paremmaksi, kuin juuri puhumalla veljien kesänvietosta, sillä sen johdosta saatiin silmien eteen pitkä jakso hauskoja tulevaisuuskuvia.
Tie kääntyi taas ja pitkän puistokäytävän läpitse ajettiin taloon. Sillä oli avara piha, joka melkein yliympäriinsä oli rakennettu, ja johon istutuksia oli asetettu puoliympyrään asuinhuoneen edustalle, joka oli vähän korkeammalla kuin maanviljelysrakennukset. Pitkältä holvatulta kivisillalta, jota myöten ajotie kulki pääovelle, päästiin portaita myöten tuohon pieneen puoliympyrän muotoiseen kasvitarhaan Sementistä tehty suoja-aita oli tätä laitosta varjelemassa, ja kummallakin puolen alasviepiä portaita kohosi kaksi suurta ruukkua isolehtisine kasvineen. Kaikki oli haravoitu, siivoa ja järjestyksessä, vaan sateen huuhtelemana näytti synkältä ja ilottomalta.
"Onpa ikävää, kun on tällainen ilma," sanoi Börje tyytymätönnä, "ei mikään näytä miltään."
Vaunujen jyrinän ja koiran haukunnan kuultuaan tuli renki ottamaan hevosia. Börje johdatti vieraansa isoon valoisaan etuhuoneeseen, etehistä ei ollut. Vastapäisestä ovesta tuli sisään muuan vanhan puoleinen nainen.
"Tässä on emännöitsijäni," sanoi Börje esittelyksi, ja emännöitsijä niiasi, eikä nähtävästi tietänyt pitikö antaa kättä vai ei. Hänen kapeat kasvonsa terävine nenineen näyttivät leppeiltä, vaan hänen vilkkaista silmistään loisti vastustamaton uteliaisuus.