Sukkelasti vilkuen näyttivät nämä silmät katselevan kaikkea mitä oli uutta nähtävänä: vieraiden kasvoja, tapoja, käytöstä ja pukua, — pienimpään erikoisseikkaan saakka, — jolla aikaa avuliaisuus pysyi aina muuttumatonna hänen kasvoissaan.
"No, mitä sanotte neitsyt hänestä?" sanoi Börje toverillisesti, "luuletteko, että voin vetää tasaisesti hänen kanssansa?"
"Ei minun sovi sanoa ajatustani." vastasi neitsyt vaatimattomasti, vaikka tunsikin tulleensa hyvilleen, "mutta kyllähän minä tahtoisin sanoa tervetulleet Tomtööhön, jollei sitä pidettäisi liian rohkeana."
"Kiitos, kiitos," vastasi Marianne sangen ystävällisesti, mutta vähä huolimattomasti.
Börje avasi oven asuinhuoneeseen ja emännöitsijä palasi keittiöön.
Harvaan kalustetun huoneen kautta tultiin vierassaliin. Äiti ja tytär katselivat tutkistellen ympärillensä. Tämä huone oli kuin sadat muut semmoiset, se oli suuri — sen mukaan kuin kapineita oli tässä avarassa huoneessa — vaan siellä ei ollut mitään somaa, ei mitään mukavaa. Huonekalut olivat tavallisinta laatua ja seisoivat järjestyksessä pitkin seiniä kukin määrätyllä kohdalla. Mariannen mieltä rupesi ahdistamaan, eikä äitikään ollut niin puhelias kuin tavallisesti.
"Onhan sinulla jotenkin hauskaa ja mukavaa — nuorenmiehen asunnoksi," sanoi hän.
"Hoo, minun huoneeni, joita on kaksi, ovat etuhuoneen toisella puolella," vastasi Börje, "minun luonani käy paljo väkeä: renkiä, työntekijöitä ja sen semmoisia. Vaan tällä puolella pääsee Marianne niitä kaikkia näkemästä. Tässä on ruokakamari."
"Onhan se tilava ja mukava," lausui anoppi, koska täytyi jotain lausua.
"Niin; äiti on sen järjestänyt," vastasi Börje. Tämä "äiti" tuntui vastenmieliseltä rouva Björkistä, vaikkei hän tietänyt syytä siihen.