Siellä oli suuria kaappia, leveä ravintosäiliö, kunnollisia tammikaluja, vaan ei yhtään leikkausteoksia, ei mitään somaa, sanalla sanoen: kokonaisuus ei näyttänyt miltään.
"Tiedätkös, että äiti on varustanut nämä kaapit meitä varten," lisäsi
Börje kääntyen Marianneen, joka koetti olla muassa ja tyytyväinen.
"Käykö sinun äitisi usein täällä?" kysäisi hän umpimähkään saadakseen jotain puhetta alkuun.
"Ei, ei hän tosin käy. Minä tahdoin, että hän olisi muuttanut luokseni, kun sain talon haltuuni, vaan siihen en saanut häntä suostumaan. Hän hoki aina, että menisin naimisiin sen sijaan, hänen mielestään ei ole koskaan hyvin, kun anoppi ja miniä asuvat samassa talossa."
"Kuinka niin?" sanoi Marianne. Mutta rouva Björkin silmissä tuon talonpoikais-eukon arvo nousi.
"Hän sanoo niin," vastasi Börje, kuin tässä olisi jo syytä kyllin.
Kahvipöytä oli jo katettu, ja tässä silmänräpäyksessä tuli emännöitsijä sisään kannuineen.
"Minä luulen kyllä kahvin maistuvan hyvältä näin hirmuisen rankalla ilmalla," sanoi Börje vetäen tuolia esille vieraita varten. Istuttiin ja emännöitsijä poistui, vaan mitään vapaampaa keskustelua ei tahdottu saada käymään. Kaikki tunsivat ahdistusta, josta ei kukaan voinut päästä. Molemmilla puolin epäröittiin, oli paljo saatettava uuteen kuntoon, ja sitä oli vaikea ottaa puheeksi. Börje tunsi vaistontapaisesti, että häntä aiottiin saada johonkin suostumaan. Mariannen mielestä oli tämä huone niin autio, että häntä värisytti täällä asuminen, ja hänen äitinsä istui ja mietti, kuinka parhaiten voisi ottaa puheeksi uusien huonekalujen hankkimisen. Hän tunsi sangen vähä vävypoikaansa eikä tiennyt, kävikö laatuun puhua suunsa puhtaaksi hänen kanssansa.
Hän yskähti, leikki teelusikallaan ja koetti näyttää huolettomalta.
"Koska ei Marianne tarvitse mitään myötäjäisiä, niin onhan luonnollista, että isä tahtoo ottaa osaa uusien huonekalujen hankkimiseen ja muuhun semmoiseen," aloitti hän. Ettei Börje käsittäisi häntä vallan sanojen mukaan, siitä oli hän varma alusta alkaen, ja tämä oli ainoa keino päästä asiaan näyttämättä liikaa vaativaiselta.