"Oletko hupsu!" huomautti Waltteri. "Miltä se näyttäisi, jos häntä pyydettäisiin nyt nimeänsä siihen kirjoittamaan? Ei, ukko-rukka, ei käy päinsä."
"No sitten saadaan joku toinen."
"Samanlaisen huomautuksen on minulla jo ollut kunnia tehdä."
"Mutta kuulkaapas, pojat, eiköhän kävisi laatuun, että asuisitte molemmat yhdessä huoneessa. Sehän tulisi aina halvemmaksi."
"Ei, äitiseni, ei käy."
"Miks'ei?"
"Luuletteko voivani lukea, kun tuo tulee laahaten perässään kaikki tuttavansa?" Waltteri katsahti Kaarleen, joka istui sohvassa tukka pystyssä takaraivolla kuin uroskyyhkysen harja. "Silloin saisin olla Lundissa ijankaikkisesti, eikä minulla ole siihen yhtään halua."
"Mutta, Kalle, lueskelethan sinäkin?" Äiti katsoi huolestuneena vanhinta poikaansa.
"Tottakai p—ru vieköön minä luen!" vastasi tämä harmillisimmassa unenpöppörössä.
"Huh, Kaarle, kuinka sinä kiroot!" huudahti äiti ja tukki korvansa käsillään.