"Siinä olet tehnyt kiltisti," sanoi Marianne huolimattomasti kiittäen, ikäänkuin kaikki olisi ollut semmoista, joka ei voinut hänelle kuulua.
"Minä tahtoisin tämän päivän pysyvän muistopäivänä, jolloin sinä tulit meidän luoksemme."
Marianne tunsi olevansa alakuloinen. Hän ei tietänyt, mitä piti vastata. Vaan sitten ojensi hän itsensä ja taputti Börjeä kädelle.
"Ja sitten tahtoisin minä mielelläni että sinä olisit jakamassa mitä he saavat lapsille vietäväksi. Minä autan sinua. Minä tiedän tarkalleen, kuinka monta mukulaa heillä on. Muuten se ei ole mikään helppo asia: täytyy muuttaa numeroita hyvin usein."
Marianne oli nauramaisillaan.
"Niin, se on hirveätä," sanoi Börje leikillisesti, "täytyy toivoa sen muuttuvan, muuten tulvaa niitä maan yli kuin heinäsirkkoja."
"Mihin aikaan ovat päivälliset?"
"Lyönnilleen kello kaksitoista. Oletko silloin vaatteissasi?"
"Olen."
Suuruksen jälkeen oli Börjellä tekemistä laskujen y.m. kanssa, ja Marianne leikkasi auki parin uusia kirjoja, joiden avulla hän aikoi saada ensimmäiset päivät kulumaan. Hän istui työhuoneessaan, mukavasti nojallaan sohvassa jalat jakkaralla.