Häntä tympäisi ajatellessaan näitä vuosia. Hän tunsi sekä kyllästymistä että tyhjyyttä. Miten köyhää, jokapäiväistä, kurjaa elämä onkaan! Niin toisellaista kuin miksi sitä nuoruudessaan kuvittelee.
Nuori? Eikö hän sitten ollut sitä enää?
Hän kohotti kulmakarvojaan, ja hänen kasvoilleen levisi alistuva ilme.
Kunpa edes jotakin tapahtuisi! Mitä hyvänsä, — vaikkapa onnettomuuskin! Mitä tahansa, kunhan ei vain tuota tukahduttavaa rauhaa.
Hän nousi mennäkseen talliin.
Samassa tuli palvelustyttö sisään ojentaen hänelle sähkösanoman. Hän luuli sen olevan miehelleen. Se koski kai jotakin liikeasiaa. Mutta se olikin hänelle itselleen. Hän avasi sen kovin hämmästyneenä.
"Isäsi sairastunut keuhkokuumeeseen. Haluaa nähdä sinua.
Tule heti.
Rikhard."
Siinä oli kaikki. Mutta se pani Selman pään pyörälle.
Jos isä kuolisi!