"Tahdotko lukea?"
"Et sinä sitä halua?"
"Kyllä. Miksikä en?"
"Sellaisia kirjeitä en koskaan luullut näytettävän toisille," vastasi Selma hiukan ujosti. Rikhardin tarjous loukkasi häntä sekä morsiamen että Rikhardin itsensä tähden.
"Tietysti sinusta ja Elvirasta tulee hyvät ystävät, ja siksi voit mielelläsi lukea kirjeeni ja itse lisätä siihen tervehdyksen. Olen jo maininnut, että sinä sen tekisit. Olet jo esitetty kirjeessä. Kas niin."
Rikhard seisoi kirjoituspöydän luona toisessa nurkassa, jossa lamppu paloi. Kaikki uutimet olivat alaslasketut, suuri, hämärä huone näytti kodikkaalta vanhanaikuisine, mutkikkaine huonekaluineen, ja ainoa valo, mikä huoneessa oli, laskeutui hänen tummille kasvoilleen, mustille lyhyille hiuksilleen ja leveille hartioilleen.
Hän avasi kirjeen ja katseli Selmaa, tämä lähestyi häntä, mutta näytti yhä epäilevän.
"Minä voin vannoa, että sinä yhtä mielelläsi haluat lukea sen kuin tahdot ruokaa, sillä naiset ovat aina uteliaat, mutta siitä huolimatta he tahtovat näyttää niin harmillisen häveliäiltä, että…"
Rikhard nousi pystyyn ja iski kirjesalkkunsa pöytää vasten, niin että pamahti.
Selma vain nauroi hänen mielenpurkaukselleen.