"Kieltäytynyt, kieltäytynyt?" toisti hän. "Pitäisipä koettaa! Etkö sinä seiso siinä ja kiemurtele kuin ankerias, kun on vain kysymys kirjeenkin lukemisesta, jonka olen morsiamelleni kirjoittanut. Aivan kuin siinä voisi olla jotakin, mikä saattaisi hänen armonsa hämilleen tai aivan kuin en minä itse tietäisi mitä olen Elviralle velkaa tai en."
"Saisit hävetä," huudahti Selma rohkeasti, "moititko sinä minua tässä siksi, että hienotunteisuudesta vastustin."
"Mutta minä en välitä sinun hienotunteisuudestasi! Ei ole mitään maailmassa, jota inhoaisin niinkuin juuri sitä."
"Hyi, millainen tuittupää! Minun pitäisi lähteä suoraa päätä luotasi, mutta nyt minun tekeekin mieleni lukea kirjeesi."
"Tehdäksesi minulle palveluksen, ilahduttaaksesi minua — ihanaa! Se on aivan sinun tapaistasi. Ei kiitos; minä en ota vastaan tuollaisia — armopaloja."
Rikhardin suu vetäytyi vihaiseen hymyyn, joka nosti hänen toisen suupielensä ylöspäin.
"Mutta Rikhard!" Äänen sävy oli pyytävä, se oikein rukoili, ja hymyily muuttui surumieliseksi.
Rikhard ei vastannut mitään, istuutui vain entiselle paikalleen nyrpeänä ja ääneti.
"No?" kysyi Selma sitten.
"Tuossa se on," — hän osoitti kirjettä, "mutta nyt se muutoin on aivan yhdentekevää."