"Minkä vuoksi? Eihän käy kieltäminen, että hänellä oli tavattoman edullinen ulkomuoto? Viime aikoina oli hän antautunut kovin kevytmieliseen elämään, mutta on paljon naisia, jotka kaikkein helpoimmin ihastuvat juuri sellaisiin miehiin, jotka ikäänkuin kerskailevat paheillaan. Hänen mielestään se kuului runoilemiseen, ja tämä alkoi samalla kertaa kuin sekin. Ja joka tapauksessa oli hän oikea valo Jöns Olsin Marin rinnalla mitä sivistykseen tulee."
Selma ei vastannut.
"Sinä kai tiedät että ukko on kuollut?" jatkoi Rikhard.
"En, sitä en ole kuullut."
"Niin. Ja tiedätkö minne pojan piirustukset joutuivat?"
"En."
"Myötiin huutokaupalla vanhuksen kuoltua. Möllerin muori antoi kaiken mennä vasaran alle; sellaista ei kannattanut säästää, tuumi hän. Talonpojat ostivat niitä korittain, ja nyt ne luultavasti koristavat heidän seiniään. Minä en tiennyt siitä mitään, ennenkuin jäljestäpäin, muuten olisin luonnollisesti huutanut ne."
Selma naputteli kovasti sohvan puuselkämystä.
"Minä olen aina inhonnut Möllerin muoria," sanoi hän tylysti.
Sitten he keskustelivat muista asioista. Juteltiin elämästä Lundissa, Rikhardin tovereista, yliopiston opettajista, kaikesta mikä johtui heidän mieleensä. Ja hitain askelin hiipi hämärä huoneeseen. Se oli ikäänkuin vanha ystävä, mikä kernaasti sai kuunnella keskustelua. Eikä kumpikaan ajatellut sytyttää lamppua.